Näiden pelaajien yllä valtavat odotukset nuorten MM-kisoissa – ”Paine on uskomaton”
Kanadan ja USA:n maalivahdit ovat spottivalojen kohteena nuorten MM-kisoissa.
Ennen kisojen alkua suurimman mediahuomion saattoi varastaa sellaiset huippulupaukset kuin Connor McDavid tai Jack Eichel. Tosiasia kuitenkin on, ettei Kanadan tai USA:n menestys riipu pelkästään näiden hyökkääjien onnistumisista.
Vaahterapaitojen maalivahti Zachary Fucale ja USA:n tähtinuttua kantava veskari Thatcher Demko ovat avainasemassa.
– Fucalen ja Demkon ympärillä oleva paine on uskomaton, eräs johtava pelaajatarkkailija kuvaili tilannetta Sportsnetille.
Nuorten vahtien otteita seurataan tarkasti ensinnäkin siksi, että kisat pidetään Kanadassa. Toinen merkittävä seikka liittyy viime kisojen pettymykseen. USA tippui jo puolivälierissä Venäjää vastaan, Kanada puolestaan hyytyi välierissä Nuorten Leijonien käsittelyssä jääden lopulta neljänneksi.
– Näiden joukkueiden maalivahtipeli oli huonoa viime vuonna. Heillä olisi ollut mahdollisuus finaaliin, jos maalivahtipeli olisi ollut kunnollista. Se ei ollut sitä, scoutti tähdentää.
Fucalen ja Demkon taival painekattilassa alkoi hyvin, vaikka Demko joutuikin antautumaan jo toisella peliminuutilla Suomea vastaan. Lopulta Demko ryhdistäytyi ja johdatti tähtipaidat 2-1-voittoon rankkareilla.
Kanada puolestaan murjoi avauksessaan Slovakian peräti 8-0 Fucalen napatessa nollapelin 12 torjunnalla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin