Sikotauti piinaa NHL:ssä – suomalaisten edustamissa joukkueissa sairastumisia
Anaheimin hyökkääjällä Corey Perryllä ja puolustajalla Francois Beaucheminilla on todettu sikotauti. Perry on ollut taudin vuoksi sivussa Ducksin neljä viimeistä ottelua, ja Beauchemin on huilannut viimeiset kaksi peliä.
Perry on Ducksin lääkärin Craig Milhousen mukaan jo parantunut taudista. Supertähti saa alkaa harjoitella torstaina.
Beauchemin oli Milhousen mukaan ainakin keskiviikkona vielä sairaalassa saamassa suonensisäistä lääkitystä.
Molemmat pelaajat oli rokotettu aikaisemmin elämänsä aikana sikotautia vastaan. Nyt myös koko Ducksin joukkue on rokotettu tautia vastaan. Milhousen mukaan aikuisten vastustuskyky laskee ajan myötä sikotautia kohtaan.
Myös Minnesota Wildin keskuudessa on tavattu sikotautia. Seuran pelaajista Keith Ballard on sairastanut taudin. Nyt sairaina ovat myös Jonas Brodin ja Marco Scandella, mutta heidän tautinsa laadusta tai vakavuudesta ei ole tietoa.
Star Tribunen toimittajan Michael Russon mukaan myös tuomari Steve Miller joutui jättämään 11.11. käydyn Wildin ja New Jersey Devilsin välisen ottelun väliin sikotautiin liittyvien oireiden vuoksi.
Wild pelasi Kaliforniassa Anaheimin vieraana lokakuun 17. päivä. Russon mukaan Wild epäilee tautikierteen saaneen alkunsa Kalifornian reissulla.
Terveyskirjasto.fi määrittelee sikotaudin näin:
– Tyypillinen korvanalussylkirauhasen turvotus alkaa korvan alta ja leviää taikinamaisesti kohti alaleuan kulmaa, joka voi myös peittyä turvotukseen. Turvotus häviää noin viikon kuluessa. Kolmasosalla potilaista oireet ovat kuitenkin niin lieviä, ettei tautia voi erottaa tavallisesta nuhakuumeesta.
Brodin and Scandella both ill, similar gland swelling to Ballard and Folin earlier this year; Ballard had the mumps #mnwild
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys