Viime keväänä mestaruutta Liigassa juhlimaan päässeen Kärppien riveissä kesän aikana vaihtuvuus oli lopulta melkoinen, kun moni pelaaja suuntasi muun muassa KHL:ään sekä Pohjois-Amerikkaan hakemaan paikkaa NHL:stä.

Se tiesi myös sitä, että edessä oli lukuisia uusia pelaajia, joista moni saapui muun muassa SaiPasta.

Ryan Glenn, Dan Spang, Patrick Davis. Siihen päälle vielä sentteriosastolle Nicolas Deschamps. Suomalaisten osalta mukaan hyppäsivät paluumuuttaja Juha-Pekka Haataja sekä maalivahtipuolella Iiro Tarkki.

Ulkomaalaispelaajien osuus on kuitenkin merkittävä tällä hetkellä Kärpissä ja sen osalta onkin asetettu kysymysmerkkejä. Ja varsinkin kun alkukaudella otteet ovat olleet hyvin vaihtelevia monella uudella kasvolla.

Haasteita on riittänyt, mutta kaiken keskellä hankintoja Ouluun tekemässä ollut Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho on rauhallisena.

– En lähde erittelemään ketään, mutta ylipäätänsä uusilla pelaajilla on mennyt aikaa päästä kiinni tähän meidän pelitapaan. Se vie aina oman aikansa. Tiedetään kyllä tässä kaiken keskellä, että miten meidän pitää pelata, mutta tämän asian kanssa pitää vain olla kärsivällinen niin pelaajien kuin valmennuksenkin, että saadaan ne reitit selviksi jäällä ja sitä kautta peli luistamaan, Aho pohtii SuomiKiekko-sivustolle.

Samaan aikaan Kärpät kärsi kolme peräkkäistä tappiota ja orastava putki meni poikki vasta lauantaina kotiottelussa Bluesia vastaan, silloinkin vaikeuksien kautta.

– Se on selvää, että tarvitsemme kaikennäköisiä kokemuksia. Viime vuonna samaan aikaan olimme neljän ottelun tappioputkessa. Silloin kun on oikein vereslihalla, niin silloinhan sitä kunnolla punnitaan, että missä sitä mennään. Pitää sitä kautta nostaa hattua joukkueelle luonteesta mitä esimerkiksi tuossa Blues-pelissä näkyi, sillä ei sekään kovin helppoa ollut.

– Siellä oli kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, että aletaan löytämään oikeita asioita ja se meidän peli tulee esille sieltä. Tehtiin oikeita juttuja ja sitä kautta myös nuo viisi maalia tulivat. Totta kai omiin ei saa mennä noin paljon, mutta paljon hyvääkin oli, Aho kertailee viitaten lauantain 5-4-voittoon Bluesista.

Tapaus Deschamps

Suurimmat kysymysmerkit ja kritiikit on asetettu kanadalaissentteri Deschampsille, joka on aloittanut hyvin nihkeästi Liigakauden. Vielä harjoituspeleissä ja Mestarien liigassa eli CHL:ssä tulosta tuli, mutta suunta on ollut uhkaavasti täysin vääränlainen.

Tietynlainen kulminaatiopiste tuli lauantaina vastaan, kun terve Deschamps oli katsomossa seuraamassa Kärppien voittoisaa ottelua, kun tilalle kokoonpanoon oli nostettu muun muassa vahvasti Mestiksessä lainalla Hokin riveissä pelannut Sakari Manninen, joka myös onnistui näyttöpaikassaan erittäin mainiosti.

Deschampsin katsomokomennuksesta urheilutoimenjohtaja Aho oli niukkasanaisempi.

– Valmennus teki päätöksen, että tuo oli se meidän rosteri tässä pelissä, enkä lähde sitä sen enempää kommentoimaan. Keskiviikkona tulee eteen taas uusi peli ja siihen mietitään sitten taas se seuraava kokoonpano. Meillä on hyvä reservi, missä on paljon pelaajia ja varmasti peliaikaa on tulossa monelle sellaiselle, jotka eivät nyt pelanneet.

Aho uskoo, että juuri koko joukkueen parempi tekemisen taso sekä onnistumiset siivittävät myös Deschampsia eteenpäin.

– Hän pelasi kuitenkin erittäin hyvin harjoituskaudella myös ihan tuloksellisesti. Sitten on miehiä vaihtunut omassa ketjussa koko ajan ja samalla se joukkueenkaan peli ei ole ollut sitä, mitä odotettiin. Nyt ollaan taas menossa kuitenkin oikeaan suuntaan.

– Ylipäätänsä se draivi mikä meillä joukkueessa on, se on se juttu. Jos se ilme, millä me pelataan on hyvä ja se tapa, millä me toimitaan on hyvä, niin uskon että sitä tulostakin tulee sitä kautta. Mihinkään pikavoittoihin en usko. Tehdään vain töitä, että se meidän peli kehittyy sinne suuntaan mihin me haluamme sitä viedä.

Juuri yksi termi nouseekin vahvasti esille.

– Kärsivällisyyttä vaaditaan varsinkin tässä alussa, että saadaan kaikki pelaajat kiinni tuohon meidän pelitapaamme. Kova luotto on siihen ja koko ajan tuolla tehdään kovasti töitä sen suhteen, että asioita saataisiin eteenpäin. Valmentajat ovat painottaneet kärsivällisyyttä sinne joukkueenkin suuntaan. Sitä ollaan käyty läpi, että jos jotkut pelit eivät ole menneet ihan niin kuin niiden olisi pitänyt, niin silloin ollaan palattu siihen, että mitä me halutaan siltä meidän peliltä. Nyt Blues-pelissä mentiin askel eteenpäin, ihan selkeästi, Aho summaa.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen