Philadelphia Flyers palkkasi saksalaisvahti Rob Zeppin tiistaina. Zepp on pelannut vuosien saatossa myös kaksi kautta SaiPan maalilla. Kaudella 2005-06 Zepp pelasi hyvän kauden Liigassa, kun hänen torjuntaprosenttinsa oli 44 pelatussa ottelussa 92,9%.

Zepp on jo 32-vuotias. Hänellä ei ole kokemusta NHL-peleistä, tai ainakaan ei vielä. Zepp sanoi Simcoe.comin haastattelussa, että Tim Thomasin ja Viktor Fasthin näyttämät esimerkit siitä, että vanhempanakin voi päästä vielä NHL:ään, on luonnut häneen lisää tarmoa.

– Tim Thomas ja Viktor Fasth tulivat liigan yli kolmekymppisinä ja katsokaa heidän menestystä, varsinkin Timin, Zepp sanoi.

Thomas pelasi ensimmäisen kokonaisen NHL-kautensa, kun hän oli 31-vuotias. Hän voitti ensimmäisen Vezina-palkintonsa 35-vuotiaana ja toisen 37-vuotiaana. Fasth oli 30-vuotias, kun hän teki NHL-debyyttinsä Anaheimin paidassa.

– Tuollaiset tarinat toimivat motivaation lähteenä monille, kuten minulle.

Viime kaudella Zepp torjui kiekkoja DEL-liigassa pelaavan Eisbären Berlinin maalilla. Hän pelasi 38 ottelua ja hänen torjuntaprosenttinsa oli 93,1%. Hän pelasi myös kevään MM-kisoissa Saksan paidassa neljä peliä.