Mestis-joukkue teki kaksi jatkosopimusta – ”Olisi ollut vientiä muuallekin”
Kajaanin Hokki on solminut kaksi pelaajasopimusta tulevaa kautta koskien, seura kertoo tiedotteessaan.
Neljä kautta Hokkia edustaneet ja seuran A-junioreista Mestis-joukkueeseen ponnistaneet Miska Humaloja ja Antti Kurkinen jatkavat Hokissa yksivuotisilla sopimuksilla.
Pyhäjärveltä lähtöisin oleva Humaloja pelasi päättyneellä kaudella 52 runkosarjaottelua, joissa 22-vuotias iski tehot 8+22=30. Kevään pudotuspeleissä keskushyökkääjänä viihtyvä Humaloja teki tehot 4+1=5 ollen samalla linnapaitojen toiseksi tehokkain maalintekijä.
– Miskalla olisi ollut vientiä muuallekin, joten olemme todella tyytyväisiä syntyneeseen sopimukseen. Hän on monipuolinen pelaaja, joka on pystyy pelaamaan isoja minuutteja sekä yli- että alivoimalla, Hokin pelaajakoordinaattori Joonas Karjalainen iloitsee.
Kuhmolaislähtöinen Antti Kurkinen pelasi Hokin A-junioreissa kolme kautta lähes kahden pisteen ottelukeskiarvolla, jonka jälkeen hän teki nousun Mestis-joukkueeseen.
– Kurkinen näytti viime kaudella, että hän pystyy nousemaan potentiaaliseksi Mestis-pelaajaksi. Lisäksi hän on kainuulaislähtöinen pelaaja, joka on positiivinen asia, Karjalainen kommentoi.
Uusien sopimusta myötä Hokilla on kasassa kuusi pelaajasopimusta kaudelle 2014–2015.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura