Teemu Selänne Anaheimin heikosta startista: ”Valmentaja varoitti varmaan viisi kertaa”
Anaheim Ducks teki maanantaina seurahistoriansa komeimman nousun, kun se kampesi kolmannessa erässä 1-4-tappioasemasta 5-4-jatkoaikavoittoon. Tasoitusmaali syntyi lopulta viimeisellä minuutilla kuudella pelaajalla. Voitosta huolimatta Ducksin esitys, ja koko kevätkausi, ovat heitelleet ilmoille kysymysmerkkejä vireestä.
Maanantaina Ducks pelasi kaksi erää kauden huonointa jääkiekkoaan. Mitään ei tapahtunut. Ei mitään. Kahteen erään joukkue sai aikaiseksi yksitoista laukausta. Yhtään jäähyäkään se ei saanut hankituksi vieraille.
– Siis ihan hirveetä kaksi erää. En ole meiltä nähnyt tuollaista tällä kaudella, Ducksin Teemu Selänne manasi SuomiKiekko-sivustolle ottelun tauottua.
Toisaalta Selänne kiirehti huomauttamaan, että vierasreissun jälkeen, etenkin henkiseen palautumiseen, jäi niukalti aikaa, mikä näkyi löysyytenä kahdessa ensimmäisessä erässä.
– Ei tässä huolissaan pidä kuitenkaan olla. Tultiin sunnuntaina neljältä aamuyöllä himaan ja sitten eilen jengi vain huilaili. Henkisesti sä oot tuollaisen vierasreissun jälkeen aika puhki. Ei voi mitään. Siinä menee yhdet yöunet ja pari päivää. Inhimillistä se on, Selänne jatkoi.
Valmentaja näki jo ennalta tulevan.
– Valmentaja varoitti meitä tästä varmaan viisi kertaa, että pitää olla valmiina. Hän oli oikeassa siinä, mutta ei silti oltu. Vähän, kun sulla on takaraivossa, että ollaan parempi jengi, niin sit tulee vaikeuksia.
Nousukunto haussa
Takaa-ajon kautta voittoon nousu heijasti Ducksin kautta isossakin kuvassa. Joukkue on usein noussut juuri kolmannessa erässä ohi. Kolikossa on kaksi puolta. – Kolmannet erät on ollu meille vahvoja. Mutta ei tää tyyli playoffeissa toimi, että päästetään kaveri eteen. Mutta katsotaan, miten se meillä menee, Selänne pyöritteli. Ducksin kausi alkoi hurjalla lennolla, mutta kevätkaudella ankkalauma ei ole saanut peliään syksyn tasolle. Peliin olisi saatava pudotuspeleihin mennessä nouseva trendi. Nyt sitä ei ole näkyvissä. – Ilman muuta sellainen pitäisi sinne saada. Vielä meillä ei missään nimessä sellaista ole, mutta on tässä vielä aikaa, Selänne muotoili SuomiKiekko-sivustolle. Ducks voitti ottelun lopulta jatkoajalla 5-4. Anaheimin voittomaalin iski puolustaja Stephane Robidas. Suomalaisista vain Saku Koivu (0+1) pääsi tehopisteille. Tommi Seppälä, Anaheim Twitter: @TommiSeppalaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio