Molemmat suomalaisvahdit pommitettiin vaihtoon – Rinteellä paloi pohjaan
Calgaryssa nähtiin perjantaina harvinainen ottelu, missä kaksi suomalaismaalivahtia otettiin samassa ottelussa vaihtoon. Ensin lähti Calgaryn Joni Ortio ja sen jälkeen Nashvillen Pekka Rinne. Etenkin Rinteelle vaihtoonotto toisessa ottelussa putkeen otti koville.
Rinne antoikin vaihtoon lähdettyään kyytiä lähes kaikelle mahdolliselle alkaen mailasta, luukun oveen ja maskiin. Molemmat suomalaisvahdit päästivät taakseen neljä maalia. Ortion korvasi Joey MacDonald ja Rinteen Carter Hutton.
Etenkin Rinteelle paluu kaukaloon pitkän tauon jälkeen on ollut vaikea. Kolme päivää aiemmin Rinne otettiin vaihtoon Edmontonissa kolmannessa erässä, silloin viiden maalin jälkeen. Yhteensä Rinne on päästänyt kolmessa viimeisessä startissaan 14 maalia 70 laukauksella.
– Hyvältä on tuntunut pelata, vaikka Edmontonissa oli heikko peli. Yllättävänkin hyvältä tuntunut, vaikka pitkä tauko on alla ja oli aika lyhyt se jääaika olympialaisten jälkeen ennen kuin aloin taas pelata. Eniten olen tyytyväinen siihen, että lonkka on kestänyt, Rinne totesi SuomiKiekko-sivustolle Vancouverissa keskiviikkona.
– Totta kai paljon on parannettavaa ja koko ajan huomaa jotakin asioita, missä pitää parantaa. Jotakin ajoitusjuttuja ja maskitilanteita, mitä tulee. Pelaaminen on kuitenkin niin eri asia, mitä treeneissä pystyy tekemään, Rinne jatkoi.
Selkeästi Rinteen piikkiin perjantaina meni kuitenkin vain yksi maali. Calgary sai 4-4-tasoitusmaalin juuri Rinteen avustuksella, kun kempeleläinen menetti kiekon maalintakana Lance Boumalle, jonka tarjoilusta Mikael Backlund sai laittaa kiekon tyhjiin.
Ortiolle neljä maalia meni vain kolmellatoista laukauksella. Ortio otettiin vaihtoon Nashvillen 4-3-johtomaalin jälkeen.
Nashville voitti ottelun lopulta lukemin 6-5.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!