Leijonasensaatio: “Totta kai olympialaiset antoivat itseluottamusbuustin”
Suomen olympiajoukkueen sensaatioihin kuulunut Olli Määttä, 19, oli ehtinyt jo tiistaiksi kotiin Pittsburghiin, mistä SuomiKiekko-sivusto tavoitti puolustajan. Syvään ei Määttä kuitenkaan ehdi huokaista, sillä Pittsburgh palaa NHL-kaukaloon jo torstaina.
– Ei ole edes pahaa jetlagia. Eikä tämä lyhyt väli tunnu mielestäni ahtaalta. Oli vain hyvä saada olympialaiset tuohon väliin. Piristävän kokemuksen jälkeen jaksaa taas painaa täällä, Määttä sanoi tiistaina SuomiKiekko-sivustolle.
Jos on ollut kuluva NHL-kausi Määtän osalta sensaatiomainen, samaa tasoa oli jyväskyläläispuolustajan ensimmäinen miesten arvoturnaus. Määttä nousi ikinuoren Sami Salon rinnalla Suomen johtavaksi puolustajaksi kirjaten laadukkaan peruspelin ohella hurjat 3+2-tehot.
– Kyllähän tuosta turnauksesta sellaisen itseluottamusbuustin sai itselleen. Tosi hyvin meni henkilökohtaisestikin. Tietää, että pystyy pelaamaan maailman parhaita vastaan ja ettei tarvi pelätä täälläkään jos pelaa ykköskenttiä vastaan, Määttä totesi.
NHL:ssä Määtän edustamalla Pittsburghilla on jäljellä runkosarjaa vielä 24 ottelua. Mestarisuosikkeihin kuuluvalla Penguinsilla on vielä kaikki eväät runkosarjan voittoon, mikä antaisi sille pudotuspeleihin kotiedun loppuun asti.
– En oikein tiedä, miten tuota runkosarjan voittoa arvostetaan täällä. Mutta totta kai me lähdetään joka peliä voittamaan, vaikka ei sitä runkosarjan voittoa siinä ehkä sillä tavalla ajattele. Tietysti täällä tuo matkustaminen on isommassa roolissa kuin junioreissa, joten kotiedusta toki silleen on etua.
Jos oli Määtälle roolia tarjolla Erkka Westerlundin leijonissa, sitä on luvassa myös USA:ta Sotshissa luotsanneen Dan Bylsman vetämässä Penguinsissa. Etenkin, kun avainpuolustajiin kuuluva Paul Martin loukkasi kätensä Sotshissa ja on sivussa 4-6 viikkoa. Sivussa on ennestää myös ykköspakki Kris Letang.
– Ei hyvä tilanne, kun loukkaantumisia tulee. Meillä on ollut tosi huonoa tuuria tällä kaudella pakkien kanssa. Mutta tää on onneksi organisaatioa, josta löytyy pakkeja ihan hirveesti. AHL:n puolelta on kauden mittaan tullut vain hyviä jätkiä. Jokaiseen voi luottaa, että homma hoituu, Määttä vakuutti SuomiKiekko-sivustolle.
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!