Kiekkokonkari valmis comebackiin: ”Saa käyttää varmaan tekohappea, että pysyy mukana”
Keskiviikkona Kupittaalla nähdään mielenkiintoinen paluu kaukaloihin, kun kiekkopersoona Marco Tuokko hyppää askiin TUTO Hockeyn riveissä.
34-vuotias hyökkääjä kertasi TUTO-valmentaja Ismo Lehkosen soittaessa päätöksen paluuseen olleen jopa helppo ratkaisu.
– Kun Ika kysyi, sanoin vain, että ”Älä nyt saakeli ole tosissasi!”. Mutta vaikea siitä oli kieltäytyä, Tuokko hymähti SuomiKiekko-sivustolle avauspelin aattona.
Tuon soiton jälkeen on ehtinyt tapahtua melkoisesti. Pankkihommissa nykyään itsensä elättävä turkulainen on harjoitellut jo tovin Mestis-porukan mukana.
– Se on aina pitkä prosessi, mikä vaatii aikansa. Ei tässä siis vielä 60 minuuttia putkeen jaksaisi painaa, mutta oikealla suunnalla ollaan.
Mitä odotuksia kokeneella hyökkääjällä sitten on Mestis-rupeamalle? Suurin katse on jo hiljalleen keväässä.
– Aion olla oma itseni, niin kuin ennenkin ja jatkossa. Joskus on läikkynyt, mutta tärkeimpänä on halu voittaa, hyökkääjä tiivistää.
– Kokemuksen myötä on varmasti tullut hieman rauhallisuutta ja kykyä tehdä niitä oikeita asioita pelien oikeille hetkillä. Pienet asiat ratkaisevat lopulta niin paljon. Mutta kyllä mä pommin jysäytän vieläkin, jos paikka tulee.
Rock and rollia ja tekohappea
Tuokko on vuoden pelaamattomuudesta huolimatta ehtinyt seurata Mestis-pelejä tarkalla silmällä. Hän odotteleekin kovaa haastetta tulevalta. – Vauhti on kyllä kovaa. Varmaan saa käyttää tekohappea, että pysyy ainakin ensimmäisessä pelissä mukana. Ja ainakin täällä Kupittaalla ovat pelit tuntuneet olevan muutenkin aika rock and rollia. Sattuu ja tapahtuu. Tuokon ympärillä on viime päivinä kertynyt paljon huomiota ja kiinnostusta. Siitä ei tule kuitenkaan paineita tekemiseen. – Olen aika huono ottamaan paineita muiden odotuksista. Tarkoitus on laittaa itseni kuntoon ja olla valmis, kun huomenna pelataan. Mitä Tuokolta voi kaukalossa odotella? – Olen puolustavassa pelissä ollut aina enemmän esillä kuin kiekollisessa coast to coast -kynäilyssä. Ne ovat ne omat vahvuudet varmasti jatkossakin. – Älkää siis kirjoittako, että lupaan tehdä hat-trickeja joka ilta. Ellei puhuta sitten niistä NHL:n hattutempuista eli maali, syöttö ja tappelu. Mutta en mä niitäkään hakemalla hae. Ainakaan joka pelissä, Tuokko nauratti. Tuokko ja TUTO kohtaavat keskiviikkona JYP Akatemian klo 18.30 alkaen. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotalo Lue myös: Ismo Lehkonen ottaa kiekkokonkarin innolla vastaan: ”Yksi elämäntapahullu mahtuu aina”LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!