KHL:stä Liigaan palannut jenkkipakki helpottuneena: ”Täällä haluan oikeasti olla”
Kuva: Juha Tamminen
JYP:n kanssa vuoden alussa sopimuksen KHL-potkujensa jälkeen tehnyt jenkkipakki Brian Salcido palaa mielissään Suomeen.
28-vuotias, aiemmin Suomessa SaiPassa vuosina 2011-13 vakuuttanut pelimies ehti pelata alkukaudesta 23 ottelua Amur Habarovskin joukkueessa.
– Venäjä on erilainen maa ja pelaaminen siellä on erilaista. KHL pitää sisällään paljon taitoa ja pelaajat ovat hyviä. Pelityyli on paljon erilaisempaa, kuin se mihin olen tottunut Suomessa. Siellä voi olla vaikea kehittyä, kun sarjassa on niin paljon hyviä pelaajia, Salcido kertoi JYP:n kotisivulla.
– Sydämeni on kuitenkin aina ollut Suomessa ja olen onnellinen siitä, että sain mahdollisuuden tulla tänne pelaamaan pian sen kokemuksen jälkeen. Täällä haluan oikeasti olla.
Salcido pitää suomalaisesta jääkiekosta ja siitä, että kommunikointi täällä on helppoa – toisin kuin Venäjällä.
– Suomalaiset ovat mukavia ja kaikki täällä tähän mennessä tapaamani ihmiset puhuvat englantia. He ehkä pelkäävät sanovansa jotain väärin, mutta puhuvat sitä paremmin kuin kuvittelevatkaan.
– Suomessa on turvallista elää ja olen aina tuntenut pärjääväni täällä. Kaikki tarvittava löytyy läheltä ja ihmiset ovat mukavia, mikä tekee asioista paljon helpompaa.
Amerikassa väheksytään eurooppalaista kiekkoa
Salcidon mukaan hänen kotimaassaan USA:ssa ei oikein osata ymmärtää eurooppalaista jääkiekkoa, vaikka syytä ehkä olisikin. Hyvänä esimerkkinä tasosta oliva vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisat, missä kaikki mitalisijat menivät Euroopan maille. – Jos he (amerikkalaiset) näkisivät millainen taso esimerkiksi Suomessa on, niin silloin he varmasti myös osaisivat arvostaa täältä löytyvää lahjakkuutta. Pelaajat ovat taitavia ja älykkäitä, jotka osaavat lukea peliä. He ovat epäitsekkäitä ja valmiita uhrautumaan joukkueen vuoksi, joka on nykypäivänä varsin ainutlaatuista.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jokerit: rangaistus tuli!
- Ilvekselle surkeita uutisia paikallisottelun alla
- IS: Suomalaisvahti palaamassa Euroopan kaukaloihin: ”Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty”
- Mikael Granlund: jättitehot!
- Hurja huhu: Tämä joukkue yritti hankkia Kirill Kaprizovin juuri kauden alla
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Toimittaja: NHL-tähti ollut tyytymätön seuraansa siitä lähtien, kun hänet varattiin
- Leijonat-hyökkääjä jatkaa uraansa neljän vuoden tauon jälkeen – siirtyy II-divisioonaan!
- Kisa: osallistu arvontaan ja voit voittaa itsellesi NHL26-pelin!
- IS: Jokereita uhkaa mojova rangaistus
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- IL: Useat seurat kiinnostuneita suomalaisvalmentajasta – mukana useampi Liiga-joukkue