JYPille elintärkeä sopimus – kultakypärä jatkaa Jyväskylässä
Kuva: Juha Tamminen
Kanadalaishyökkääjä Eric Perrin kantaa myös ensi kaudella JYP-nuttua.
Hurrikaaniseura ja Perrin ovat solmineet ensi kauden kattavan jatkopahvin. Sentterillä on nyt menossa neljäs peräkkäinen kausi JYPissä.
Perrin on noussut Jyväskylässä kulttipelaajan asemaan. Hyökkääjä on ensimmäinen ulkomaalainen pelaaja, joka on saanut kunnian kantaa paidassaan C-kirjainta JYPin historiassa.
– Eric Perrin on tehnyt JYPissä jo tähän mennessä huikean uran. Kolmen viime vuoden aikana hän on takonut jokaisella kaudella runkosarjassa 50 – 59 pistettä ja pelannut aina myös erittäin vahvat playoffsit huippukohtana mestaruusmaalin iskeminen 2012, JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni luonnehtii tiedotteessa.
– JYP tarvitsee hänen taitojaan, johtajuuttaan ja esimerkkiään jatkossakin. C-kirjain paidassa kertoo paljon, Tyni jatkaa.
Perrinille jatko Jyväskylässä oli luontevaa.
– Olen todella iloinen, että voin jatkaa uraani Jyväskylässä, joka on jo toinen kotikaupunkini. JYP ei ole minulle pelkkä jääkiekkoseura. JYP on minulle yhteisönä perhe ja olen ylpeä saadessani olla osa sitä, Perrin sanoo.
JYPin kultakypärää tälläkin hetkellä kantava Perrin on ollut joukkueensa paras pistemis kahdella viimeisellä kaudella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n