KooKoon kahdesti mitaleille luotsannut valmentaja jättää seuran kauden päätteeksi
Kuva: Ilari Isotalo
KooKoon päävalmentajana viimeiset puolitoista kautta toiminut Juha Juujärvi ei jatka pestissään kuluvan kauden jälkeen.
Kouvolalaisseura kertoo asiasta verkkosivuillaan.
– Kävimme syksyn aikana neuvotteluja jatkosta, mutta lopulta katsoimme yhdessä parhaaksi yhteistyön päättymisen tämän kauden jälkeen, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kertoo tiedotteessa.
Juujärvi hyppäsi KooKoon puikkoihin helmikuussa 2012. Juujärven valmennuksessa KooKoo on toistaiseksi voittanut yhden pronssin ja yhden hopean.
– Olemme pystyneet vajaassa kahdessa vuodessa kehittämään toimintaa ammattimaisemmaksi ja urheilullisemmaksi. Johtoryhmässä ja joukkueessa on erittäin hyvä yhteishenki ja tekemisen taso, Juujärvi toteaa.
Valmentajan mukaan päätös oli hyvä tehdä aikaisessa vaiheessa.
– Tällä päätöksellä saamme kohdennettua kaiken energian tämän kauden pelaajien tukemiseen ja joukkueen tavoitteiden saavuttamiseen. Myös seuraavan kauden suunnitteleminen pääsee ajoissa käyntiin, päävalmentaja Juujärvi kommentoi.
Tällä hetkellä KooKoo on Mestiksessä sijalla 4. TUTO Hockey on kärjessä neljän pisteen päässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!