Juha Junno luottavaisena Mestarien liigan pitkäaikaisuudesta: ”Tämä on oikea tie”
Maanantaina julkistettiin suunnitelmat Mestarien liigan uudesta käynnistämisestä.
Uudelleen liikkeelle potkaistava CHL alkaa ensi syksynä ja mukana on 40 joukkuetta eri eurooppalaisista huippusarjoista.
Suomesta mukana ovat Kärpät, HIFK, JYP, Tappara, KalPa ja TPS.
Ensimmäisenä mainitun oululaisjoukkueen toimitusjohtaja Juha Junno otti uutisen liigan starttaamisesta ilolla vastaan.
– Se on hieno asia meille, totta kai olemme tyytyväisiä siihen. Tämä on ollut meillä strategiassa koko ajan ja tämän eteen on tehty töitä jo vuosia hallituksen johdolla. Tämä on se meidän tie kansainvälistymiseen, Junno tuumaa.
Junno uskoo liigan keräävän kiinnostusta niin Oulussa kuin ylisestikin kiekkokansan parissa.
– Nyt sitten pelataan SM-liigaa, joka tietysti kiinnostaa suomalaisia, pohjoissuomalaisia kuin oululaisia ihmisiä ja samalla puolestaan pääsemme mittaamaan osaamistamme aivan eurooppalaisten huippujoukkueiden kanssa. Yhden kauden aiemmin jo pelasimme tätä sarjaa ja sieltä tuli kyllä hienoja kokemuksia. Täälläkin vieraili Magnitogorskia ja Berliiniä ja niissä peleissä oli aivan upeaa tunnelmaa. Yleisö näki eurooppalaisia huippupelaajia ja vähän erityyppisiä joukkueita.
Kestääkö taloudellisesti?
Kärpät nimenomaan vieraili Mestarien liigassa aiemmin kaudella 2009-2010 yhdessä suomalaisseuroista Bluesin kanssa. Silloin liigalla oli vaikeuksia saada toiminta kannattavalle pohjalle, kun talous pohjautui lopulta pitkälti venäläisiin öljyrahoihin.
Nyt Junnon mukaan tilanne on toinen.
– Tässä on se ero, että aikaisemmin liiga oli kokonaan kansainvälisen jääkiekkoliiton harteilla. Nyt pohjana on ollut se, että seurat ovat olleet kehittämässä ja iso omistus liigasta on nimenomaan eurooppalaisilla huippuseuroilla. European Trophy on ollut tässä pohjalla, kun tätä uutta liigaa kun kasattu. Tietysti on hieno juttu, että kuuden eri maan kansallisesti kovimmat liigat ovat itse omistamassa myös tätä ja kehittämässä toimintaa.
Mutta kestääkö liiga tällä kertaa enemmän kuin yhden vuoden? Onko pohja rakennettu juuri pitkäaikaisuuteen?
– Tässä mennään nyt urheilu edellä, kun ehkä aiemmin mentiin pelkästään raha edellä. Nyt tästä halutaan tehdä pitkäaikainen eurooppalainen liiga.
– Uskon, että tämä on oikea tie, kun omistuspohja on erilainen kuin aikaisemmin, Junno alleviivaa.
Formaatti pitkälti futiksen puolelta tuttu
Mukana CHL:ssä on näillä näkymin 40 eurooppalaista joukkuetta. Näistä iso osa on perustajajoukkueita, johon päälle myönnetään villejä kortteja muun muassa eri sarjojen mestareille.
Kärppien toimitusjohtajan Junnon mukaan liigan konsepti on hyvin pitkälti jalkapallon mestareiden liigan tyylinen.
– 40 joukkuetta tulee mukaan, jotka tulevat pelaamaan todennäköisesti 10 eri alkulohkossa, joista ykköset ja kakkoset jatkavat eteenpäin. Sitten mennään ihan kuin jalkapallon mestareiden liigassa ja lopulta helmikuussa on sitten finaali.
– On hyvä, että näin monta eri maata on mukana. Listaa kun katsoo, niin siellä on aivan ehdottomat eurooppalaiset huippujoukkueet mukana, Junno jatkaa paljastaen jo tulevaa aikataulua:
– MM-kisojen aikaan keväällä ovat varmaan nämä lohkoarvonnat sitten. Tämmöisestä on puhuttu.
Mukaan lähtevällä Kärpillä tavoite liigan suhteen on selvä:
Menestyminen.
– Kyllä. Nyt tämä ei ole enää mikään harjoitusturnaus. Nyt pelataan sitten todellista liigaa ja kyllä meillä on halua pärjätä siellä, Junno alleviivaa.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Ville Hussolle kävi karu kohtalo NHL:ssä
- Ruotsalainen NHL-supertähti hyökkäsi joukkuetoverinsa kimppuun – video leviää somessa
- Toimittaja: Chicago tavoitteli NHL-supertähteä kesällä – päätyi Teuvo Teräväiseen
- NHL-mestareita koetellaan – Floridalle jälleen karu takaisku!
- NHL:ssä harvinainen temppu – tämä täysosuma löi ällikällä: ”99,9 prosentin todennäköisyydellä tuo ei ikinä onnistu”
- Oho! SHL-seuralta miljoonan kruunun rahankeräyskampanja suomalaistähden nappaamiseksi
- Liigasta potkut saanut Maso Lehtonen sai uuden pestin
- IS: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka, 29, on kuollut henkirikoksen uhrina
- Nimet paperissa! Tässä seurassa Jori Lehterän ura jatkuu tulevina vuosina
- Edmontonille taas kuonoon – kauden aloitus koko NHL-historian surkein
- Oliver Kapaselle kylmä suihku NHL:ssä – Joel Armia iskettiin huippuketjuun
- Jokerit repi hyökkääjänsä sopimuksen!
- Tässä Julius Junttilan loppukauden seura!
- Florida-tähti Aleksander Barkovin loukkaantumisesta tipahti iso päivitys
- Jesse Puljujärvi lensi katsomoon NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- Maajoukkuehyökkääjä jättää Liigan – tässä uusi seura!
- Liiga-seura teki pelaajakaappauksen Jokereista!
- Ilvekselle raju takaisku!
- Mikko Rantasen sopimusneuvotteluissa massiivinen käänne – seura pakotettu shokkiratkaisuun?
- NHL-asiantuntijat linjaavat: tämä joukkue juhlii seuraavaksi Stanley Cup -mestaruutta