Nollapeliin yltänyt venäläisvahti kärsi pahasta aikaerorasituksesta ”Haluaisin nukahtaa juuri nyt”
Venäjän maajoukkueen maalilla MM-avauksessa pelannut Philadelphia Flyersin ammattilainen Ilya Bryzgalov ei ollut yllätettävissä lauantaina, kun Venäjä nollasi kisojen avauspelissään Latvian 6-0-lukemin.
Mies kuitenkin kertoi ottelun jälkeen kärsivänsä pahasti aikaerorasituksesta, mikä tekee nollapelistä yhä vakuuttavamman.
Bryzgalov joutui olemaan pitkiä aikoja maalillaan ilman töitä torjuen vain 13 kiekkoa ottelun aikana. Harvat tilanteet olivat vaarallisia, mutta mies selvisi maalillaan ilman torkahduksia.
– Viimeisen kahden vuorokauden sisällä olen nukkunut vain seitsemän tuntia. Haluaisin nukahtaa juuri nyt, tähtivahti kommentoi otteluaan IIHF.com:lle kamppailun tauottua lauantai-iltana.
Maalivahti sai erityistä kiitosta otteistaan edessä luutineelta Fedor Tjutinlta.
– Pelasimme kaiken kaikkiaan mainosti, alkaen maalivahtipelistämme aina hyökkääjiin asti. Tuntuu erittäin hyvältä, kun itse tekee kuusi ja vastustaja jää maaleitta. Bryzgalov pelasi hyvin ja teki muutamia tärkeitä torjuntoja., puolustaja kertoi.
Venäjä jatkaa turnaustaan toisella pelillä sunnuntaina, kun vastaan asettuu Saksa klo 16.15 alkavassa ottelussa. Venäläismediasta saadun tiedon mukaan maalilla pelaa Semjon Varlamov.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan