Tuliko nyt Pelicansin konkaripakin viimeinen sopimus? – ”Mitään ei kannata luvata”
Kuva: Juha Tamminen
Yli tuhat SM-liigaottelua ja lisää kertyy. Pelicansin Jan Latvalalla ura sen kuin jatkuu, vaikka ikää on mittarissa jo 40 vuoden verran.
Eikä tuore jatkosopimus ollut lyhytkestoinen. Rauhallinen ja kiekkovarma puolustaja nähdään pelikaanien riveissä seuraavien kahden kauden ajan.
Fiilikset olivatkin äärimmäisen hienot sopimuksen julkistamisen jälkeen.
– Itse halusin jatkaa ja muita vaihtoehtoja viimeisimpien vuosien aikana ei ole ollutkaan kuin Pelicans. Kiitos siitä seuralle, että hekin halusivat tehdä tämmöisen sopimuksen, joka on lähtökohtaisesti kyllä se viimeinen. Kaksi vuotta on pitkä aika, mutta saa vielä pelata, Latvala pohti iloisena SuomiKiekko-sivustolle.
Mutta liian suoraan Latvala ei halua sanoa mitään viimeiseksi. Pelicansin tuore päävalmentaja Hannu Aravirta ehti julistaa jo Kärpissä päättyneen kauden viimeiseksi, mutta vielä veri veti jatkamaan.
Latvala onkin samoilla linjoilla.
– Tuossa kun ”Aran” puhetta kuunteli, niin mitään ei kannata luvata, vaikka ajatus on se, että tämä sopimus olisi viimeinen.
– Tuossa muutama vuosi sitten ”Nupe” (Pasi Nurminen) sanoi, kun puhe oli lopettamisesta ajatustasolla, että hän kyllä kertoo, kun mun pitää lopettaa.
– Ei ole vielä soitellut, Latvala naurahtaa.
Elämäntavasta vaikea päästä irti
1065 runkosarjaottelua, 89 pudotuspelikamppailua SM-liigassa. Ensimmäinen täysi kausi kyseisissä karkeloissa oli jo vuosina 1994-1995. Pitkä matka on takana. Mutta silti, into pelaamisen suhteen on edelleen kova. – Sehän se lähtökohta on, että jos sitä ei ole, niin sitten ei kannata roikkua mukana. Tämä on ollut elämäntapa nyt jo yli 20 vuotta. Vaikeahan siitä on päästää irti. Kaikin keinoin pysytään vielä mukana ja yritetään pitää hauskaa, Latvala pohtii. Yksi iso tekijä pitkän uran takana on terveys. Isoja loukkaantumisia ei ole tullut ja kroppa on edelleen kovassa tikissä. – Kiitollinen saa olla joka suuntaan siitä, että se on vielä kestänyt. Onhan niitä esimerkkejä paljon, joilla ei ole. Sen eteen tässä tekee kaiken, että terveys ja kroppa pysyvät kunnossa. Ilari Savonen, Lahti Twitter: @ilarisavonen Mitä Latvala ajattelee uudeksi päävalmentajaksi saapuvasta Aravirrasta? Mitä asioita Latvala nostaa esille positiivisina kohtina Aravirran tuomien teemojen suhteen? Lue niistä lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!