Ässä-hyökkääjän siirto Ruotsiin todella lähellä – ”Seura päätti pitää minut”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Ässien ruotsalaishyökkääjän Daniel Brodinin nimi oli tapetilla tammikuun siirtohulinoiden yhteydessä.
Brodin pelaa Ässissä ensimmäistä kauttaan. Laitahyökkääjän otteet ovat herättäneet mielenkiintoa Pohjanlahden toisella puolella ja miestä kosiskeltiin takaisin Ruotsiin ennen tammikuun siirtorajan umpeutumista.
128 Elitserien-ottelua pelanneen Brodinin paluu kotimaahan oli miehen itsensä mukaan melko likellä. Brynäs on seurannut pelaajan tekemisiä viime vuosina.
– Olemme olleet yhteydessä muutaman vuoden ajan. Brynäs oli kiinnostunut ja minä olin kiinnostunut, Brodin taustoittaa hockeysverige.se-sivuston haastattelussa.
Tällä kaudella Ässille 15 (7+8) tehopistettä iskenyt hyökkääjä jäi kuitenkin loppukaudeksi Poriin.
– Ässät päätti pitää minut. Se tuntui hyvältä. Se oli aika tuskallista, kun en tiennyt mitä tuleman pitää, Brodin selvittää tammikuun loppupäivien kulkua.
Viime kaudella Elitserienin Djurgårdenissa pelannut Brodin on ollut tyytyväinen aikaansa Ässien organisaatiossa.
– Tuntuu, että saan pelata täällä enemmän, pian 23 vuotta täyttävä hyökkääjä kertoo.
LUE MYÖS:
- Washington solmi hirmudiilin – superlupaukselle 84 miljoonan dollarin jättisopimus
- 86 miljoonaa dollaria – NHL-tähti solmi historiallisen jättisopimuksen!
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- IS: HIFK:n uusi hankinta sikaili Liigassa – poikkeuksellinen päätös
- Vapaille markkinoille putosi Liigasta tuttu pistetykki – sai lähtöpassit
- Sami Niku jättää Sveitsin – uusi seura selvillä: ”Sopii profiiliin täydellisesti”
- HIFK jysäytti – Olli Jokisen joukkueeseen saapui melkoinen järkäle
- TPS:n tähtihankinta Lukas Haudum paljastaa superketjun salaisuuden: ”Ihan uskomaton”
- NHL:stä tuli käsky – Tapparalle karu menetys
- Carolinan mestaripakki: siirtopyyntö!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!