TUTOn tehohyökkääjä ei tähyile enää liigaan: ”Hoidetaan tätä hommaa”
TUTO Hockeyssä vahvaa alkukautta pelaava Antti Virtanen on jo syksyn aikana monissa huhuissa yhdistetty SM-liigaan.
Hurjassa vireessä oleva kokenut hyökkääjä kertoi keskittymisen olevan kuitenkin täysin TUTOn matkassa.
– Ei oikeastaan enää ole miettinyt sitä. Ei sitä koskaan tiedä, mutta ei tällä hetkellä tullut mitään sellaista vastaan, että olisin halunnut lähteä. Tässä hoidetaan nyt tätä hommaa, kokenut hyökkääjä kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Ja mikäs keskittyessä. Hyökkääjä on pelannut vahvaa alkukautta ollen yksi turkulaisten komean alkukauden kulmakiviä. Viime kauteen verrattuna tuttu vire on löytynyt nopeasti.
– Nyt on tuntunut selvästi paremmalta. Perheasiatkin saanut kuntoon – vaimo löysi töitä ja lapset ovat tarhassa. Viime kausi oli vielä hieman sekavaa sen suhteen.
”Ei mikään räyhääjä”
SM-liigassa HPK:ssa ja JYPissä useamman kauden pelaamaan ehtinyt Virtanen sai palattuaan Turkuun kapteenin roolin joukkueesta. – Onhan se hienoa olla kasvattajaseurassa kapteenina, mutta ei se muuten juuri ole muuttanut mitään tekemistä jäällä. Ei siellä silti mitään sankaritekoja tarvitse jäällä sen takia tehdä. Virtanen ei ole koskaan tunnettu pukukopissa erityisen suurena egona. Kapteenin roolikin hoituu hyökkääjän mukaan parhaiten tekojen kautta. – Yritän ainakin toimia enemmän tekojeni kautta. En ainakaan mikään räyhääjä ole. Pelaamalla hyvin sitä kautta toimitaan, TUTOn kultakypärää kantava laituri pohti.Taktinen osaaminen kehittynyt
Virtanen pelasi ennen viime kauden paluutaan Mestiksessä koko kauden viimeksi sesongilla 1999-00. Sen jälkeen SM-liigan ohella myös Ruotsissa, Sveitsissä ja Itävallassa. Miten Mestiksen taso on muuttunut sitten noista vuosista? – Joukkuepelaaminen on kehittynyt. Nyt pelataan joukkueena paremmin. Varsinkin nyt kaikki osaavat pelata hyvää joukkuepeliä, silloin kärkijoukkueet osasivat, mutta muuten oli aikamoisia tasoeroja. Yksi osoitus tasoittuneesta sarjasta nähdään hyökkääjän mukaan keskiviikkona, kun TUTO saa vieraaksi liigajumbo HCK:n. – HCK:lla liikkuu todella hyvin joukkueena, joten asennevammaisena ei siihenkään otteluun voi lähteä. – Jos pelataan omalla tasolla, ei pitäisi olla mitään hätää. Täytyy kuitenkin muistaa, että kovien kärkipelien jälkeen pitäisi nytkin pystyä parhaimpaamme. Ei tässäkään riitä se, että tulee paikalle, Virtanen päätti. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), TurkuLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?