TUTO otti perjantai-iltana todella maukkaan voiton, kun joukkue kaatoi sarjan kärkikamppailussa Jukurit lukemin 5-1.

Joukkueen alakerrassa luutinut joukkueen kokeneempaa kaartia oleva Lasse Korhonen oli ottelun jälkeen tyytyväisenä.

– Komea voitto kyllä tärkeästä pelistä. Siinä mielessä isot pisteet meille, puolustaja maiskutteli SuomiKiekko-sivustolle.

Vaikka lopputulos oli perin selvä, ei ottelusta jännitystä puuttunut. Varsinkin ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä puolin ja toisin.

– Pakko myöntää, että alkuun oltiin hieman telineissä ensimmäiset minuutit. Toisen erän puolivälissä päästiin onneksi peliin hyvin mukaan. Saatiin siihen pari vapauttavaa maalia, mitä helpottivat peliä.

Kärkikamppailu näkyi sekä katsomossa että jäällä. Korhonen myönsi kamppailun olleen myös puolustuksellisesti haastava.

– Jukurit tykkäävät heittää paljon ilkeätä kiekkoa päähän, minkä pakit joutuvat hakemaan paineen alta. Todellista sähinää oli, ainakin vauhtia riitti.

Ottelussa oli myös turkulaisten ennätysyleisö, kun yli 2700 silmäparia todisti hyvävauhtista kamppailua.

– Hyvä, että saatiin klaarattua. Oli hienoa, että oli noin paljon väkeä tullut katsomaan peliä. Loistavaa, että pystyttiin antamaan pieni palkinto heillekin.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Turku

Lue konkaripuolustajan tarinat Slovakian ja Tanskan liigasta sekä uudesta alusta Turussa lauantaina SuomiKiekko-sivustolta.