Kärpille tärkeitä apuja mukaan kokoonpanoon – Salomäki loukkaantuneena sivussa
Porissa Ässiä vastaan tiistaina pelaava Kärpät saa tärkeitä apuja mukaan kokoonpanoonsa.
Edellislauantaina Jokereita vastaan luukkuvahtina ollut Johan Backlund ottaa torjuntavastuun Ässät-pelissä. Loukkaantumisen takia hetken aikaa sivussa ollut Tomi Karhunen palaa puolestaan kokoonpanoon ollen varamaalivahtina Ässät-kamppailussa.
Nuorten kisoissa puolustanut Ville Pokka puolestaan tekee paluun, minkä myötä puolustajan tontilla edellisotteluissa esiintynyt Joonas Komulainen siirtyy kakkosketjun keskelle Joonas Donskoin ja Julius Junttilan väliin.
NHL:n työsulun loputtua Pohjois-Amerikkaan palaavan Jussi Jokisen tilalle ykkösketjuun nousee tshekkihyökkääjä Ivan Huml. Hänen vierellään pelaavat Jari Viuhkola ja Juha-Pekka Haataja.
Puolustaja Pokan tapaan nuorten kisoissa pelannut Miikka Salomäki on kuitenkin sivussa loukkaantumisen takia.
– Salomäelle tuli yläraajavamma nuorten kisoissa. Hän on ainakin tämän viikon pois, urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Salomäen lisäksi sivussa ovat vielä myös muun muassa puolustaja Mikko Lehtonen ja ruotsalaishyökkääjä John Norman.
– Lehtonen pelaa aikaisintaan lauantaina. Norman taas on mukana ylimääräisenä hyökkääjänä nyt Porin ja Tampereen vieraspelireissulla. Torstain Ilves-kamppailu on vielä auki hänen osaltaan, Aho selvitti.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!