Suomelta huikea nousu – Sveitsi kaatui rankkareilla
Nuoret Leijonat tekivät lähes uskomattoman nousun Sveitsiä vastaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Lopulta Suomi oli parempi voittomaalikilpailun päätteeksi maalein 5-4.
Suomi nousi kahteen otteeseen tasoihin kahden maalin takaa. Sveitsi karkasi avauserässä 2-0-johtoon, mutta Pikkuleijonat tulivat toisessa erässä tasoihin Markus Granlundin ja Teuvo Teräväisen onnistuessa.
Päätöserässä Suomi sortui pahoihin lapsuksiin ja erän puolivälin tietämillä Sveitsi johti 4-2. Nuoret Leijonat osoittivat kuitenkin sitkeytensä. Viimeisen seitsemän minuutin aikana Suomi tuli väkisin rinnalle Teräväisen ja Granlundin maalatessa toistamiseen.
Jatkoaika ei tuonut ratkaisua, joten voittajaa haettiin voittomaalikilpailusta. Ainoa onnistuja oli viidennellä kierroksella kiekon sisään laittanut Granlund.
Suomen maalivahti Joonas Korpisalolle kirjattiin vain 19 laukausta. Joukkoon mahtui kuitenkin muutama todellinen paraatipelastus. Vastapään Melvin Nyffeler torjui komeat 52 kutia, mutta nuorukainen suli ottelun loppuhetkillä.
Voiton myötä Suomi säilytti mahdollisuutensa puolivälieräpaikkaan. Nuorten Leijonien alkusarjan päätöspeli on edessä maanantaina Ruotsia vastaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä