Pohjois-Amerikkaan täksi kaudeksi matkanneen Mikael Granlundin kausi AHL:ssä on lähtenyt mukavasti liikenteeseen.

Houston Aerosin riveissä hyökkäävä Granlund on nakuttanut seitsemään ensimmäiseen peliin tehot 3+7=10, joilla irtoaa pistepörssistä kahdeksas sija.

Aerosin päävalmentaja John Torchetti uskoo suomalaispelaajan pystyvän vielä parempaan.

– Granlundilla on kaikki ominaisuudet olemassa ja hän pelaa hetkittäin sillä tasolla, jolla hän tulee olemaan. Hänen pitää vain tottua siihen, että eurooppalaiseen isoon kaukaloon verrattuna täällä on vähemmän tilaa ja aikaa käytössä, Torchetti sanoo Sporting News:lle.

Granlundin mukaan AHL:ään sopeutumiseen ovat auttaneet hänelle tutut pelaajat, jotka ovat pelanneet liigassa. SM-liigasta AHL:ään vaihtamisen yhteydessä pelillisesti ei ole tullut isoja muutoksia.

– Se peli on täällä kuitenkin aivan samanlaista, eikä siinä ole mitään eroa. Pelaan juuri sillä tavalla kuin tiedän osaavan. Olen oma itseni, 20-vuotias hyökkääjä vakuuttaa.

Granlund onkin saanut paljon luottoa alkukaudella päävalmentaja Torchetilta.

– Hän on sellainen pelaaja, jonka kautta haluamme pelata. Hän tekee vielä kovasti töitä sen eteen, että hän pääsee pelaamaan kiekon kanssa.