Kaksi kokenutta liigapelaajaa vahvistaa Mestiksen KooKoota – "Johtajuutta joukkueeseemme"
Viime kaudella Lahden Pelicansissa 31 ottelua pelannut Matias Loppi on tehnyt sopimuksen Mestikseen KooKoon joukkueeseen. 32-vuotias keskushyökkääjä on pelannut SM-liigaa yli 300 ottelua Pelicansin lisäksi myös SaiPassa, HIFK:ssa ja HPK:ssa. Hyökkääjä on pelannut myös Ruotsin Hockeyallsvenskanissa sekä Italian ja Saksan pääsarjoissa.
Uran parhaalla liigakaudella, 2007-08, Loppi iski Pelicansille peräti 58 tehopistettä. Viime kaudella pisteitä syntyi 12.
Sopimuksessa on optio siirtyä ulkomaille marraskuun maaottelutaukoon mennessä, mutta muuten hän on kouvolalaisten miehiä kauden loppuun.
– Matias on kokenut ammattilainen ja tuo lisää taitoa muun muassa ylivoimapeliimme. Ennen kaikkea hän tuo johtajuutta joukkueeseemme, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kertoo seuran kotisivuilla.
KooKoo vahvistaa rivejään myös 26-vuotiaalla hyökkääjällä Pasi Salosella. Salonen on edustanut SM-liigassa HIFK:ta, Ilvestä sekä viimeksi Porin Ässiä 316 ottelun verran. Miehen sopimus on yksivuotinen, sisältäen myös option siirtymisestä marraskuun taukoon mennessä.
Molemmat miehet ovat mukana jo KooKoon keskiviikon ottelussa Kiekko-Vantaata vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vaasan Sport: pitkäaikaisen ulkomaalaisvahvistuksen sopimus purettu!
- Tässä Leijonien ketjut – tähtihyökkääjälle kävi kova kohtalo!
- Emil Pieniniemi: yllätyskäänne!
- Treidi epäonnistui pahasti – NHL-seura pisti floppihankinnan pihalle!
- Lähde: Nämä viisi NHL-seuraa yrittivät napata Quinn Hughesin itselleen
- Lukko antoi Ässille ruman löylytyksen – heitti vielä lisää löylyä somessa
- IL: HIFK naarasi pakkivahvistuksen toisesta Liiga-seurasta!
- Leijonien EHT-urakka jatkuu – tässä kentälliset Ruotsi-otteluun
- Tältä näyttää Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä – tähtihyökkääjä ei ole mukana
- NHL:stä surkeita uutisia – tähtipuolustaja pitkään sivussa
- Yle: Jan-Mikael Järvinen lähtee Ässistä – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Yllätyspäätös: Entinen Liiga-tähti lopettaa uransa 28-vuotiaana!
- Jokerit rysäytti uuden hankinnan: Haaviin HIFK:n jättänyt puolustajajärkäle
- Toimittaja: TPS-flopin sopimus revitty – tässä uusi seura?
- HS: Liigan pistehirmu siirtyy Jokereihin!
- TPS iski tiskiin uuden pelaajahankinnan!
- Neuvottelut käynnissä – SHL:n viime kauden ykkösnimi matkalla Liigaan?
- Leijonat: yllätysnimi mukaan!
- IL: Nuorten Leijonien suurin tähti jää pois MM-kisoista?
- Urheilucast: Jokerit valmistelee nimekästä hankintaa – HIFK:n ex-tähtipelaaja kiikarissa