Bluesin on saatava puolustuspää kuntoon – "Emme voi päästää viittä maalia"

Blues hävisi kotonaan Pelicansille 4-6, ja on selkä seinää vasten ottelusarjassa. Bluesin puolivälierin tiukasta puolustamisesta on enää rippeet jäljellä, ja valmentajilla on miettimistä.
– Emme voi päästää viittä maalia, kun emme pysty tekemään kuutta, Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoo Helsingin Sanomissa ottelusta.
Blues on nojannut viime peleissä maalivahtiinsa Antti Oreen, mutta eilen hänet vaihdettiin pois 1-4-tilanteessa, kun Pelicans iski liukuhihnalta kolme maalia. Maalille luisteli Patrick Galbraith, joka pelasikin mallikkaasti ottelun lopun.
Marjamäellä on hieman pohdittavaa luottaako vielä Oreen vai saako Galbraith mahdollisuutensa keskiviikkona, kun joukkue matkustaa Lahteen.
Blues intoutui ottelussa vielä hyvään kiriin, kun ruotsalaishyökkääjä Mika Hannula iski kolme ylivoimamaalia toisessa ja kolmannessa erässä, mutta takamatka oli liian pitkä. Keskiviikkona Blues ei voi antaa Pelicansille näin paljoa siimaa, mikäli aikovat jatkaa taistelua finaalipaikasta.
– Tiistaina on tärkeää periaatteessa vain levätä, ja sitten olemme kyllä valmiita keskiviikona otteluun, Hannula valottaa Helsingin Sanomissa joukkueen valmistautumista kauden 15. playoff-otteluun.
Pelicans johtaa ottelusarjaa 3-1-voitoin. Neljällä voitolla finaaliin, häviäjä pronssiotteluun.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!