Rajamäki uhoaa: Nyt lähdetään hakemaan ensimmäistä voittoa tällä kaudella

IFK:n voimahyökkääjä Erkki Rajamäki teki näyttävän paluun kokoonpanoon tiistaina tykittämällä kaksi maalia HPK:n verkkoon 3-2 –vierasvoitossa. Tämän aamun treenien jälkeisessä haastattelussa maalit olivat ”Rajumäelle” vain vettä sillan alla, sillä keskittyminen oli jo illan Ässät-matsissa.
– Onhan tässä oltu jo jonkin aikaa poissa ja vähän vaikeuksia ollut, mutta nyt oli kiva päästä pelaan ja hieno voitto tuli joukkueelle, Rajamäki niputti tunnelmiaan paluuottelusta IFK:n nettisivuilla.
Tämän illan vastustaja Porin Ässät sytyttää koko joukkueen, mikä oli jo aistittavissa pelaajista koko aamupäivän ajan.
– Ihan hyvä fiilis, eilen otettiin vähän rauhallisemmin koska tässä on aika paljon pelejä. Tossa oli ihan terävä jää, hyvällä jalalla tuntui olevan kaikki. Kova peli tulee illalla ja kyllä sen näkee jätkistä, että valmistautuminen on myös sitä luokkaa.
– Ässät on ollut meille ja niin kuin monelle muullekin joukkueelle vaikea vastustaja. Kovia jätkiä, Zaborsky ja Dixon on ollut aika liekeissä, et ne on sellaiset jätkät, mutta joukkueenahan ne pelaa hyvin. Nyt lähdetään hakemaan ensimmäistä voittoa tällä kaudella, Rajamäki latasi muutama tunti ennen matsin alkua.
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- HIFK:n huippulupaus vaihtaa maisemaa
- Jokereiden otteluohjelma on julkaistu – nämä ottelut pelataan Helsingin jäähallissa
- Lähde: NHL-maalitykin kauppaaminen lähestyy – näihin seuroihin hän voisi siirtyä
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Chicago sorvasi 8 miljoonan jatkosopimuksen ykköspistemiehensä kanssa
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Entinen NHL-pelaaja floppasi HIFK:ssa – uusi seura selvillä!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- Lehti: Kokenut ruotsalaissentteri siirtyy ensi kaudeksi Liigaan
- Superlupaus Connor Bedard kertoo mielipiteensä Chicagosta: ”Jos he valitsevat minut…”
- NHL:ssä jysähti jättidiili – yli 60 miljoonaa dollaria!
- Kova ratkaisu! NHL-tähti on jättänyt siirtopyynnön – ei suostu edes yksivuotiseen sopimukseen
- Tshekkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- IS: Jori Lehterä loikkasi Tapparasta HIFK:n riveihin – kertoo nyt miksi: ”Se oli siinä”
- Ura Ruotsissa saa jatkoa – Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran
- MM-kultaleijona löysi uuden joukkueen!
- Leijonahyökkääjälle NHL-sopimus!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus paljastui flopiksi – löysi nyt uuden seuran!