SM-liigan kärkitaistossa lauantaina kohtasivat kaksi joukkuetta aivan eri lähtökohdista. KalPalla oli takanaan jo seitsemän perättäistä voittoa, kun taas Pelicansin kuntokäyrä on ollut alaspäin. Pelicans ei kuitenkaan kotihallissaan sarjakärkeä kumarrellut, vaan vei voiton maalein 4-0.

Pelicans karkasi johtoon ajassa 05.54, kun Marko Pöyhönen onnistui maalinteossa. Toisessa erässä tilanteita oli rutkasti molemmissa päissä, mutta vain lahtelaiset onnistuivat. Joukkue karkasi kolmen maalin karkumatkalle tehtyään kahteen minuuttiin kaksi maalia Tero Koskirannan ja Markus Seikolan toimesta.

Kolmannessa erässä rajuin tilanne nähtiin viisi minuuttia ennen pelin loppua, kun KalPa-tähti Tuomas Kiiskinen jäi jyrän alle keskialueella. Kiiskinen oli taklauksen jälkeen aivan sekaisin.

Pelicansin Sami Blomqvist takoi taululle jo 4-0 päätöserän loppuun. Yksi Pelicansin voiton takuumiehistä oli neljän ottelun lainasopimuksella SaiPasta Lahteen siirtynyt Jere Myllyniemi, joka torjui heti avauspelissään nollapelin.

Kolmella IS-tähdellä palkittiin juuri Myllyniemi. Kaksi tähteä sai Pelicansin Tommi Paakkolanvaara ja yhden tähden Pöyhönen.

Pelicans – KalPa 4-0(1-0, 2-0, 1-0)

05.54 1-0 Marko Pöyhönen (Tommi Paakkolanvaara, Tero Koskiranta)
29.00 2-0 Tero Koskiranta (Tommi Paakkolanvaara, Marko Pöyhönen)
30.57 3-0 Markus Seikola (Justin Hodgman, Sami Blomqvist)
56.09 4-0 Sami Blomqvist

Maalivahdit:
Pelicans: Jere Myllyniemi 2+14+6=22
KalPa: Juha Toivonen 9+11+12=32

Yleisöä 4 858