Erikoishaastattelu: Jokeri-luotsi Erkka Westerlund
SuomiKiekko.com-sivuston erikoishaastattelussa piipahti tällä kertaa Helsingin Jokereiden päävalmentaja Erkka Westerlund. Mies kertoo haastattelussamme muun muassa strategiastaan nuorten pelaajien tuomisesta parrasvaloihin.
Millaisen kouluarvosanan annat päävalmentajan ominaisuudessa alkukaudesta joukkueellesi?
No, antaisin arvosanaksi 9-. Meillä oli hyvä alkusyksy European Trophyn kanssa. Hyvin päästiin liigassakin vauhtiin sen avulla. Välillä tuli loukkaantumisia, ja nyt ollaan saatu nuoria ajettua tosi hyvin sisään. Nyt on vielä kolme peliä ennen maaottelutaukoa, ja pitää katsoa keinot millä pisteitä raavitaan kasaan niistä.
Mitkä osa-alueet pelistä ovat mielestäsi toimineet parhaiten? Entä missä on eniten kehitettävää?
Eniten on huomioitu hyökkäyspeliä viidellä viittä vastaan. Se on ollut paras osa-alue meillä. Myös maalivahtipeli on ollut hyvää. Erikoistilanteissa, sekä yli- että alivoimassa, on parantamisen varaa eniten.
Olette antaneet runsaasti vastuuta nuorille pelaajille. Onko heidän esitykset yllättäneet?
Esimerkiksi edellisessä pelissä Lappeenrannassa meillä oli kahdeksan 1990-luvulla syntynyttä. Luulen, että meillä on eniten nuoria 90-lukulaisia SM-liigassa. Jos loukkaantumisia tulee, meillä on lahjakkaita nuoria tilalle. He ovat päässeet hyvin mukaan ja pystyneet vastaamaan niihin odotuksiin mitä ollaan heille asetettu.
Tämä on osa valittua strategiaa – ollaan vähän pitempijänteisesti liikkeellä; ei pelkästään tässä hetkessä. Meillä ei ole isoa varastoa kokeneita pelaajia reservissä.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?

- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!