Dufvan kirvesrinnat taipui jatkoajalla
SaiPa palasi SM-liigassa voittojen tielle lyötyään vähälukuisen yleisön edessä Lappeenrannassa keskiviikkona Tapparan jatkoajalla 3-2. SaiPa oli ensin menettänyt kahden maalin johtonsa, mutta hyödynsi jatkoajalla Tapparan huolimattoman pelaamisen. Voittomaalin teki Jarno Koskiranta.
Anssi Löfman maalasi SaiPan avauserässä johtoon ylivoimalla ja seitsemisen minuuttia myöhemmin hän teki toisen maalinsa. Tämänkin osuman alusti Ville Koho. Heti toisen erän alussa Miikka Männikkö kavensi 2-1:een ja kolmannessa erässä Jussi Makkonen maalasi Tapparan tasoihin. Tapparalla oli paikkoja voittomaaliinkin, mutta SaiPa kesti jatkoajalle, jonka alussa se nappasi voiton.
Kahdesti maalannut Löfman sai kolme IS-tähteä. Kaksi tähteä sai Makkonen ja yhden tähden voittomaalin viimeistellyt Koskiranta.
SaiPa – Tappara 3-2 (2-0,0-1,0-1,1-0)
6.42 1-0 Anssi Löfman (Ville Koho) yv
13.23 2-0 Anssi Löfman (Elmeri Kaksonen, Ville Koho)
20.18 2-1 Miikka Männikkö (Kalle Kaijomaa, Jussi Makkonen)
47.58 2-2 Jussi Makkonen (Olli Palola, Otto Räty)
60.52 3-2 Jarno Koskiranta
Maalivahdit
SaiPa: Jere Myllyniemi 7+11+7+0=25
Tappara: Jani Nieminen 8 (vaihto 20.00)
Tappara: Juha Metsola 12+8=20
Yleisö: 2823
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!