Pelicans palasi voittojen tielle
Tappara antoi SM-liigan kakkoselle Pelicansille lauantaina Hakametsässä hyvän vastuksen, mutta hävisi niukasti 2-3. Tapparalla oli tilaisuutensa ratkaista voitto edukseen, mutta paria minuuttia ennen loppua Ryan Lasch ja Tero Koskiranta pelasivat maalipaikan Arttu Luttiselle, jonka maali toi Pelicansille täyden pistepotin.
Tappara hallitsi ensimmäistä erää selvästi ja Pelicans pysyi 0-0 -tilanteessa ainoastaan Niko Hovisen loistavalla maalivahtipelillä. Toisessa erässä Jukka Peltola huudatti kotiyleisöä johtomaalillaan, mutta hieman myöhemmin Markus Seikola tasoitti Luttisen ja Ryan Laschin taiteilemasta paikasta. Kolmannen erän alussa Teemu Rinkinen maalasi Pelicansin jälleen johtoon, mutta Tappara taisteli ja Sami Venäläinen tasoitti 2-2:een. Sen jälkeen Tappara tuhlasi pari paikkaa, mutta Pelicansin sankari Luttinen ei paikastaan erehtynyt.
Kolme IS-tähteä sai kaksi maalia syöttänyt Lasch. Voittomaalin värkännyt Luttinen sai kaksi tähteä ja Venäläinen yhden tähden.
Tappara – Pelicans 2-3 (0-0,1-1,1-2)
24.37 1-0 Jukka Peltola (Joonas Liimatainen)
28.13 1-1 Markus Seikola (Ryan Lasch, Arttu Luttinen)
46.16 1-2 Teemu Rinkinen (Tommi Paakkolanvaara)
52.44 2-2 Sami Venäläinen (Jussi Makkonen)
57.14 2-3 Arttu Luttinen (Ryan Lasch, Tero Koskiranta)
Maalivahdit
Tappara: Jani Nieminen 5+9+11=25
Pelicans: Niko Hovinen 13+8+13=34
Yleisöä: 5148
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa