Erikoishaastattelu: Bluesin "kultakutri" Camilo Miettinen

Bluesin hyökkääjä Camilo Miettinen piipahti SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa. Mies kertoi muun muassa tulevaisuuden tavoitteistaan sekä kultakutriensa kohtalosta tällä kaudella.
Olet pelannut juniorista asti aina Bluesissa. Taidat olla jo melkoinen ikoni espoolaisille tai ainakin todellinen Bluesin mies?
No sanotaan näin, että ainakin nuoruuteni olen ollut Bluesin mies. Täytyy muistaa, että vaikka joskus johonkin muualle lähtisi, niin Blues on ollut se seura, joka minulle on mahdollisuuden antanut. Sillä tavalla ainakin seurauskollinen.
Olet toimituksemme mielestä ollut jo pari viimeisintä kautta erittäin lähellä läpimurtoa aivan sinne SM-liigan kirkkaimmalle huipulle asti. Joko tämän kauden jälkeen nouset pöytäkeskusteluissa yhtä suosituksi nimeksi kuin vaikkapa Mikael Granlund?
Tottakai tavoite on aina tehdä parhaat mahdolliset suoritukset. Jos vastuuta on tarjolla paljon, niin se on osattava ottaa. Silloin tulokset näkyy varmasti myös taululla. Nyt on ainakin toistaiseksi minulla viimeinen vuosi sopimuksesta Bluesin kanssa ja meillä on aika nuori joukkue. Nyt olisi paikka ottaa itsekin lisää vastuuta ja pari steppiä ylöspäin. Mahdollisuudet on siis olemassa, mutta pelin pitää toki kulkea.
//
Olet erittäin taitava pelaaja ja hyvä kiekollinen pelaaja, juuri sellainen, joita Suomessa on etsiskelty viime vuosina. Ovatko juuri nämä parhaat aseesi kaukalossa? Entä missä asioissa on eniten kehitettävää?
Kyllä ehdottomasti hyökkäyspäässä kiekon kanssa on minun vahvat juttuni. Huomattavasti paremmin viihdyn ja minulle on helpompaa pelata hyökkäyspäässä kuin juosta merkin perässä omassa päässä. Välillä minun kohdallani puolustuspään miehen pelaaminen on hankalaa. Kiekon kanssa pelaaminen ja suojaaminen ovat vahvuuteni.
Sitten ihan ratkaisevin kehityskohde on aivan puhdas luisteluvoima. Siihen pitäisi kiinnittää eniten huomiota. Sitä ei paljon muualta ole hankittavissa kuin punttisalilta, joten omista hommista on kiinni.
Blues yllätti viime keväänä miltein jokaisen kiekkoa seuraavan. Miten sama temppu saadaan uusittua myös tänä vuonna?
Blues on ollut aina todella työteliäs ja yhteen hiileen puhaltava jengi. Tuskin siihen menestykseen tälläkään kertaa muita juttuja tarvitaan, jatketaan samalla linjalla. Toisaalta voitaisiin tehdä se sikäli helpommaksi itselle, jos päästäisiin suoraan kuuden joukkoon.
On aika raskasta mennä tappiin asti säälipleijareiden kautta. Kuuden joukkoon runkosarjassa on myös yksi meidän tavoitteista. Toisaalta tavoitteet me asetetaan aina seuraavaan peliin.
Ari Vallin sanoi haastattelussa, että paras koppijäynä Bluesin kopissa liittyy jotenkin Justin Bieberiin. Onko sinulla lisää tietoa asiasta?
Heh, joo se on aika hauskaa. Kurjen Mikael on niin kova Justin-fani, että hänen paikalleen niitä on ilmestynyt. Kurjella on Justinin koko tuotanto ja dvd:t sekä muut vehkeet.
Keväällä playoffseissa sinulla oli aika komea kiharapehko kypärän alla. Mihin letti on hävinnyt?
Olihan se pakko kesäksi leikata, se oli sama fiilis kuin villakoiralla. Kesällä se on aina leikattava, katsotaan jos kasvatetaan vielä pidempi tänä vuonna, jos peli kulkee. Se vaan tuli kasvatettua viime vuonna.
Joskus junnuna oli viimeksi yhtä pitkä letti ja siinä oli välillä myös sinistä ja punasta ym. Silloin piti aina pleijareissa olla vähän kuohkeempi letti. Nyt se pääsi taas viime vuonna yllättämään. Täytyy tosiaan katsella jos tänäkin talvena kasvattaisi pidemmän tukan, niin ei tarvitse sitten pipoa käyttää.
//
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- USA:lle raju takaisku ennen finaalia
- Heikki Paasonen pahoittelee hauskalla tavalla kömmähdystään studiossa: ”Anteeksipyyntöni Kaapo Kakolle ja Suomen kansalle”
- Tuukka Raskilta karu arvio Patrik Laineen pelaamisesta – nyt puhuu Laine
- Kalervi Kummola latasi kovia syytöksiä Helsinki-hallin uusista omistajista: ”Melkoisia valheita”
- Valtava takaisku! USA hävisi Ruotsille ja supertähti loukkaantui
- Leijonien painajaismainen alku kostautui! Kanadan tähtisikermä marssi 4 Nations -finaaliin
- Joel Armia nousee takaisin Leijonien kokoonpanoon – tämä pelaaja tippui katsomoon
- Tappara toi sisään huippuvahvistuksen – toisen miehen sopimus purettu!
- Entisen Hartwall-areenan kohtalo ratkesi – näin uusi omistaja kommentoi
- Kulisseissa kuohuu: Kanada löysi porsaanreiän säännöistä – Leijonien etu katosi
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Pelicans turvasi taloustilannettaan: tähtihyökkääjä myyty ulkomaille
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin entinen HIFK-kapteeni sekä Leijonista tuttu maalivahti
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Kanadalaishyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Pelicans ja HIFK pyöräyttivät pelaajakaupan: kapteeni vaihdossa nuoreen puolustajaan
- NHL-lupaus ulos SHL-seurasta – seuraava pysäkki Liiga?