Dufva ja Tappara näpäyttivät JYPiä

Tappara jatkoi nousujohteisia otteitaan voittamalla perjantain kotiottelussaan JYPin 3-2. Tapparan valmentajalle Risto Dufvalle tulos oli todellakin mieluinen. JYP oli syyskuussa antanut hänelle potkut vain kahden ottelun jälkeen.
Tappara hallitsi ensimmäistä erää ja siirtyi johtoon Jerry Ahtolan maalilla. Toisen erän alussa Tomi Pekkala teki Tapparalle toisen maalin, mutta sitten JYP sai pelistä otteen. Ansaittu kavennusmaali nähtiin kolmannen erän alussa, kun Jani Tuppurainen yllätti Jani Niemisen. Tapparan voittomaalin teki 20-vuotias lupaus Joonas Liimatainen ylivoimalla. Ossi Louhivaaran ylivoimalla ohjaama kavennus ei riittänyt JYPille.
Kolme IS-tähteä sai Tapparan Jussi Makkonen, kaksi tähteä Tuppurainen ja yhden tähden Jani Nieminen.
Tappara – JYP 3-2 (1-0,1-0,1-2)
16.06 1-0 Jerry Ahtola (Kim Strömberg, Alexander Barkov)
23.04 2-0 Tomi Pekkala (Jussi Makkonen)
41.07 2-1 Jani Tuppurainen (Harri Pesonen, Harri Ilvonen)
50.44 3-1 Joonas Liimatainen (Pekka Saravo, Tomi Pekkala) yv
53.16 3-2 Ossi Louhivaara (Sami Vatanen, Juha-Pekka Hytönen) yv
Maalivahdit
Tappara: Jani Nieminen 5+15+13=33
JYP: Riku Helenius 7+5+5=17
Yleisöä 6280
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!