Valtteri Filppula hääri tehokkaana

Detroit Red Wingsin Valtteri Filppula hääri tehokkaana NHL:n harjoitusottelussa sunnuntaina. Filppula keräsi pisteet 1+2, kun Detroit löi kotihallissaan Chicago Blackhawksin rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 4-3.
Detroitin ykkösketjussa Henrik Zetterbergin ja Johan Franzenin rinnalla luistellut Filppula vei Detroitin avauserässä 1-0 -johtoon. Hän avusti myöhemmin Zetterbergin sekä Nicklas Lidströmin osumissa.
– Yritän aina pelata paremmin kuin edellisenä vuonna. Se on tavoitteena myös tällä kaudella. Kun lisäksi saa enemmän vastuuta ylivoimalla ja erikoistilanteissa, niin sitä odottaa enemmän itseltään, Filppula kertoi Detroit Newsille.
Chicago oli tappiolla 0-2 ja 1-3, mutta nousi Brandon Pirrin (2+1) ja Jimmy Hayesin (1+1) avulla jatkoajalle. Pirri osui myös rankkarikisassa, mutta Todd Bertuzzin ja Zetterbergin onnistumiset toivat Detroitille voiton.
Sami Lepistölle paljon vastuuta
Sami Lepistö luuti Chicago takalinjoilla lähes 24 minuuttia. Lepistö sai Blackhawks-pakeista kolmanneksi eniten peliaikaa. Chicagon puolustuksesta puuttuivat kuitenkin Duncan Keith, Brent Seabrook ja Niklas Hjalmarsson.
Detroitin iltaa synkensi hyökkääjä Jan Mursakin loukkaantuminen. Mursakin odotettiin murtautuvan tällä kaudella Detroitin NHL-miehistöön, mutta slovenilaislaituri on Red Wingsin verkkosivujen mukaan sivussa ainakin seuraavat kahdeksan viikkoa.
Carolina Hurricanes otti harjoituskauden ensimmäisen voittonsa kukistettuaan Winnipeg Jetsin 4-0. Hurricanes-vahti Cam Ward torjui kamppailussa kaikki 36 laukausta. Ottelu pelattiin Carolinan farmijoukkueen Charlotte Checkersin hallissa.
Rasmus Rissaselle farmikomennus
Carolinan Tuomo Ruutu ei pelannut ottelussa. Ruutu loukkaantui Hurricanesin edellisessä kamppailussa lievästi ja sai lepovuoron sunnuntaina. Puolustaja Rasmus Rissanen lähetettiin puolestaan lauantaina farmiin.
Buffalo Sabres kärsi harjoituskauden ensimmäisen tappionsa taivuttuaan Columbus Blue Jacketsin hallissa 1-4. Sabresin Ville Leino jäi kamppailussa ilman pistemerkintöjä.
Columbuksen tehokkaimpana hääri hyökkääjä Dane Byers (1+2). Maalin makuun pääsivät myös kesän huippuhankinta Jeff Carter, huippulupaus Ryan Johansen ja puolustaja Grant Clitsome. Buffalon ainokaisen iski juuri rahakkaan jatkosopimuksen tehnyt puolustaja Tyler Myers.
Boston Bruins kukisti Montreal Canadiensin Halifaxissa peatussa ottelussa 7-3. Montreal johti alussa 1-0, mutta Boston teki seuraavat viisi maalia ja karkasi voittoon.
NHL:n harjoitusottelut sunnuntaina:
Columbus – Buffalo 4-1
Carolina – Winnipeg 4-0
Detroit – Chicago 4-3 (rl)
Montreal – Boston 3-7
Calgary – Edmonton 0-3
Colorado – Dallas 3-0
Vancouver – San Jose 3-4
Los Angeles – Anaheim 1-3
//
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Sopimus purettu! Ruotsalaispuolustaja jättää Sportin: ”Rooli on jäänyt suunniteltua pienemmäksi”
- HPK lainaa puolustajansa Mestikseen tuttuihin maisemiin
- JYP kiinnitti tehomiehensä – jatkosopimus kouraan
- Pittsburgh-valmentajalta kirpaiseva kommentti Jesse Puljujärvestä
- HäSa: Läpimurron Liigaan tehnyt nuori puolustaja jatkaa HPK:ssa
- Jättimäinen takaisku – Jussi Olkinuora jättää Pelicansin: ”Koimme sekä ala- ja ylämäkiä”
- Kärpät hankki vahvistuksen HIFK:sta: ”Tietää talon tavat”
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä iso paljastus: näin Chicago kiersi palkkakattoa
- Liigan kurinpito jyrähti: kaksi pelaajaa pelikieltoon viikonlopun törttöilyistä
- Aleksander Barkoville taas muhkeat tehot – Patrik Lainekin pääsi pisteille
- Liiga-hyökkääjän sopimus purettu!
- Nyt se on varmaa: Leijonat-tähti palaa ensi kaudeksi Liigaan!
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- Patrik Laine ulos Columbuksen kokoonpanosta – tilalle Liigan supertähti
- Kaupataanko Aleksandr Ovetshkin? Toimittajalta tyly näkemys hyytyneestä supertähdestä
- Pelicans pudotti ison sopimusuutisen: kaappasi maajoukkuetason vahvistuksen
- MTV: TPS-tähden ja päävalmentajan välit tulehtuivat? Nyt puhuu Petrus Palmu
- Tapparasta lähtöpassit saanut puolustaja löysi uuden joukkueen
- MM-kultahyökkääjä lyö hokkarit naulaan – uusi pesti löytyi heti
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen