Espoo Blues on tehnyt tärkeät jatkosopimukset kolmen nuoren pelaajansa kanssa.

Jatkosopimuksiin nimensä laittoivat maalivahti Eetu Laurikainen, puolustaja Otso Rantakari sekä hyökkääjä Peter Tiivola. Heillä sopimukset kattavat myös kauden 2015-2016.

– Näiden nuorten pelaajien näytöt puhuvat puolestaan. Laurikaisen, Rantakarin ja Tiivolan kokonaisvaltainen kehitys on ollut joukkueemme suurimpia ilonaiheita tällä kaudella. (Jyrki) Aho ja muu valmennustiimi ovat tehneet erinomaista työtä tässä prosessissa, toteaa Bluesin GM Peter Ahola seuran tiedotteessa.

Varsinkin Laurikainen ja Rantakari ovat olleet mukavasti tällä kaudella esillä. Laurikainen on ottanut haltuun jopa Bluesin ykköstorjujan asemaa. Rantakari sen sijaan on ollut korkealla Liigan tulokkaiden pistepörssissä jatkuvasti.

– Hyvät fiilikset jatkosopimuksesta, ja hienoa että olemme saaneet joukkueeseen jatkuvuutta muillakin sopimuksilla. Meillä on hyvät asetelmat tällä hetkellä, Laurikainen sanoo jatkoonsa liittyen.

– Olen viihtynyt Espoossa, pelini on kulkenut hyvin ja halusin jatkaa täällä. Meillä on hyvä joukkue sekä johtoryhmä kasassa ja kaikki on toiminut hienosti. Meillä on joukkueessa hyvä fiilis ja se on parantunut koko ajan. Ollaan kauden mittaan hitsaannuttu enemmän ja enemmän yhteen, ja viime aikoina tulleet voitot ovat auttaneet tässä myös, Rantakari puolestaan kommentoi.

Näiden kahden päätymisestä Bluesiin GM Ahola antaa krediittiä ympärille.

– Haluan lähettää vielä erityiskiitokset pelaajakoordinaattorillemme Kari Kettuselle Laurikaisen ja Rantakarin löytämisestä Bluesiin, Ahola kiittelee.