Kärppävahti avaa kohumaalin tapahtumia: ”En mä nyt muuten siinä kaatuisi”
Kuva: Ilari Isotalo
Tampereella neljännessä finaalissa isoksi puheenaiheeksi nousi jatkoerässä tullut osuma, jossa Tomas Plihal osui Kärppien maalivahtiin Jussi Rynnäkseen, joka lopulta tiputti kiekon samalla maaliin.
Siitä kehkeytyi kaikesta huolimatta illan ratkaisu, kun tuomarit päättivät hyväksyä osuman kaikesta huolimatta.
Rynnäs kertaili tilannetta tiistaina Oulussa joukkueen harjoitusten yhteydessä.
– Plihal tuli siinä maalin eteen ja ampui. Sain kiekon kainaloon, mutta sitten tuli pieni tönäisy ja siitä sitten pepulleen. Sen jälkeen se kiekko sitten meni maaliin, Rynnäs kertaili tapahtunutta SuomiKiekko-sivustolle.
Kontakti oli Rynnäksen mukaan selkeä.
– Totta kai. En mä nyt muuten siinä kaatuisi. Tyhmähän mä olisin, jos siinä muuten kaatuisin.
– Tuomarit eivät nähneet ja sille ei voi enää mitään, Rynnäs lisää.
Entistä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että ottelussa aiemmassa vaiheessa Tapparan puolustaja Johan Larsson oli työntänyt Kärppien hyökkääjän Mika Pyörälän Tappara-vahti Juha Metsolan päälle, jonka jälkeen tullut osuma hylättiin maalivahdin estämisen takia.
Nyt hyökkäävän pelaajan tekemä maalivahdin koskemattomuuden rikkominen annettiin sitten mennä läpi sormien.
Eikö se ole aika hullunkurinen tilanne?
– Joo no.. en halua ottaa noihin kantaa. Saa meidän kapteeni tai valmennus ottaa noihin enemmän. Se meni nyt sillä tavalla, mutta ei meillä tässä ole mitään muuta kuin huominen nyt mielessä.
Petraamista
Muuten ottelussa Rynnäs ohitettiin kahdesti, kun ensin Nick Bailen onnistui siniviivalaukauksessaan ja myöhemmin Josh Green pääsi siirtämään Jukka Peltolan hienon levityssyötön jälkeen kiekon pussiin. Kokonaiskuvassa Rynnäksen mielestä hänen oma suorittamisensa otti askeleita eteenpäin, mutta samalla varsinkin Bailenin osuma jäi harmittamaan. – Kyllä se oma peli menee koko ajan parempaan ja parempaan suuntaan. Mutta vielä petraamista se vaatii. – Ei voi ikinä olla tyytyväinen, jos kolme maalia menee. Varsinkin ensimmäinen maali minkä kaikki tietävät, ei vain saisi tulla mitään oikosulkuja, vaan pitää olla koko ajan ajatus siinä pelissä. Vähän pääsi yllättämään jaloista ja meni maaliin. Se nyt tietenkin päällimmäisenä jäi harmittamaa, mutta totta kai kaikki ovat otettavissa. Ei siinä sitten muuta kuin että tarvitsee parantaa. Tappara siirtyi maanantain voiton myötä sarjassa nyt 3-1-johtoon. Silti usko oululaisjoukkueen leirissä ei missään nimessä horju. – Ei tietenkään. Tämä on kuitenkin kauden hienointa aikaa ja tässä on vielä kolme peliä jäljellä. Jos pelataan samalla tavalla kuin maanantaina, saadaan pidettyä kaveri pois maalin edestä ja vastaavaa, niin varmasti ollaan lähellä voittoa keskiviikkona. ”Päivä kerrallaan” -mentaliteetti ei muutukaan mihinkään. – Ei olla ajateltu pidemmälle missään kohtaa, eikä lähdetä nytkään miettimään. Se on se seuraava peli ja se pitää voittaa. Millään muulla ei ole väliä. Ilari Savonen, Oulu Twitter: @ilarisavonenLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia