Tässä on karu totuus Espoo Bluesin päättyneen tilikauden tappiosta!
Jääkiekkoseura Espoo Bluesin taloudellinen tilanne on puhuttanut jo pidemmän aikaa. Tuoreimpien talouslukujen valossa seuran tilanne on ankea.
SuomiKiekko-sivuston käsiinsä saamien dokumenttien mukaan seuran taustalla toimiva Jääkiekko Espoo Oy on tehnyt edellisellä tilikaudella liki 1,5 miljoonan euron suuruisen tappion.
Tilikauden 23.12.2011-30.4.2013 tarkka tilinpäätöksessä ilmoitettu tappio on 1.447.415,19 euroa.
– Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, ettei osinkoa jaeta ja tappio siirretään edellisten tilikausien voitto (-tappio) -tilille, osakeyhtiön toimintakertomuksessa ilmoitetaan.
Espoolaisilla miljoonavelat niskassa
Jääkiekko Espoo Oy:n tilinpäätöksestä käy ilmi myös yhtiön iso velkataakka. Yhtiön lyhytaikainen vieras pääoma on yhteensä 1.349.362,92 euroa. Suurin yksittäinen kohta on ”muut velat”, joita on yli puoli miljoonaa euroa. Rahalaitoksilla on espoolaisilta saatavia reilun 255.000 euron verran ja ostovelkoja on kertynyt yli 390.000 euron edestä. – Seuran taloudellinen tilanne on ihan hyvä ja kaikki laskut on hoidettu, Bluesin toimitusjohtaja Mika Rautio totesi haastattelussamme viime kuussa. Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!