SM-liigan, siis Liigan, vai SM-liigan, siis liigan, no kuitenkin, toiminta on herättänyt erinäköisiä tuntemuksia viime viikkojen aikana.

Tulospalvelu on ollut joko:

a) aivan jumissa
b) todella jäljessä
c) ilmoittanut ties minkälaisia pelaajia syöttäjiksi sun muuta.

Pistepörssit hukassa, torjunnat hukassa, kaikki sekaisin.

Uuden ”järjestelmän” asennus tuotti aikamoisen farssin lopulta liigakauden alkuun.

– En kyllä ymmärrä, että mikä katastrofi tämä tilanne muka on, tilastopuolesta vastaava Erkki Loikkanen murjaisi Ilta-Sanomille.

No niin.

Yöunethan tuossa ovat menneet, palautetta tullut yllättäen ja sitä rataa.

Vähän sellainen vaikutelma koko touhusta on jäänyt, että kaikki on yhden miehen harteilla.

Liiga pahoitteli tai on pahoitellut jo kahteen kertaan koko soppaa, mutta mitään konkreettista aikataulua esimerkiksi sille ei ole saatu, että kaikki toimisi _normaalisti_.

Eli sen suhteen, että päästäisiin asemaan, jossa pelien seuranta toimisi lähes reaaliaikaisesti ja ihan ne perustilastot saisi näkyviin.

Siis että se pohja, mikä jo aiemmin on ollut, olisi käytettävissä.

Se pohja, jonka ihan minkä tahansa ammattilaissarjan pitää pystyä tuottamaan.

Jo tämä lähtökohta tekee asiasta todella nolon. Ammattilaissarjan TULOSPALVELU ei toimi lähes lainkaan.

No eihän tässä ollut kuin koko kesä taas aikaa näitä asioita pistää kuntoon.

Ja testata sitä esimerkiksi harjoitusotteluissa.

Ehei.

Onko mikään ihme, että toteamus puuhasteluliiga pitää kaivaa esiin? Onhan se ruma syytös, mutta eikö sille ole aikamoiset perusteet takana?

Tämmöiset vähättelykommentit sen kuin lisäävät nolouden määrää.

Missä on suoraselkäisyys ja konkreettiset aikataulut sen suhteen, että milloin homma oikeasti saadaan rullaamaan?

Missä ovat yksinkertaiset taustat sille, miksi tämmöiseen tilanteeseen on ylipäätänsä jouduttu?

Missä on tai ovat ne henkilöt, jotka ottavat vastuun tästä koko sopasta?

Ei tätä pidä vähätellä. Tämä on iso imagotappio koko sarjan uskottavuudelle.

Ensin sekoitetaan soppaa muuttamalla sarjan nimeksi Liiga ja samalla ilmoitetaan, että SM-liiga -nimeä voi yhä käyttää.

Sitten tämä.

Ei nyt ihan ruusuilla tanssiessa ole lähtenyt tämä show käyntiin, Liiga.

Ei ihan.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen