IL: Timo Jutilan aitio suljetaan – uusi bisnes Helsingissä!
Timo Jutila sulkee tunnetun aitionsa Nokia-areenalla. Entinen huippukiekkoilija jatkaa aitiobisnestä Helsingissä uuden nimen saaneella Veikkaus-areenalla, kertoo Iltalehti.
Jutilan sekä hänen vaimonsa Satu Jutilan ja Satun pojan Jeren pyörittämä Jetsetclub-niminen aitiovuokraus lopettaa toimintansa Nokia-areenalla joulukuussa 2026.
Sopimuksen lopettamisen syynä on Nokia-areenalla vähentyneet tapahtumat.
– Lopetamme Jetsetclubin siinä muodossa Tampereella. Olemme miettineet asiaa tarkkaan. Emme halua jäädä odottelemaan, että Tampereella alkaa asioita tapahtua, Jutila tilitti Iltalehdelle.
Jetsetclub on tehnyt miljoonaluokan bisnestä viime vuosina. Viime tilikaudella yhtiön liikevoitoksi kirjattiin lähes 113 000 euroa ja tilikauden voitoksi noin 94 000 euroa. Tätä edeltänyt tilikausi oli kuitenkin tappiollinen.
Jutilat suuntaavat nyt Helsinkiin paremman mahdollisuuden perässä.
– Menemme sinne, missä on volyymia ja tapahtumia ja ennen kaikkea muutakin kuin jääkiekkoa. Asiakkaat haluavat muutakin kuin kiekkoa, Jutila sanoo.
– Livenation hallinnoi tätä areenaa. Kalenteri on heillä. Täällä Helsingissä areenalla on enemmän jääurheilun ulkopuolisia tapahtumia. Täällä on laajempi genre.
Veikkaus-areenalla toimivan Le Boxi -nimisen aition toinen omistaja on entinen NHL-kiekkoilija Jere Lehtinen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!