HIFK:lle vihdoin helpottava voitto – Sankarina toimi yllätysnimi Daniel Mäkiaho: ”Tehtiin kolmen pelin maalit”
Liigan jumbokamppailu HIFK:n ja Ilveksen välillä Helsingin jäähallissa päättyi HIFK:lle tennislukemin 6–1.
HIFK:n tehomiehenä hääri kaksi maalia ja kaksi syöttöä napannut Daniel Mäkiaho.
– Todella helpottava voitto. Tehtiin viimeisen kolmen pelin maalit tähän yhteen peliin. Olimme tehokkaita ja pelasimme hyvän pelin, Mäkiaho tuumi pelin jälkeen.
Ykkösketjussa vastuuta saanut Mäkiaho ei ole tällaisilla neljän pisteen illoilla juhlinut.
– Sattui hassu päivä, että kaikki onnistui. Olen iloinen, että nyt saa enemmän vastuuta ja että pystyin käyttämään tilaisuuden hyväksi, Mäkiaho iloitsi.
HIFK:n arki on ollut repaleista viime viikkoina todella vaikean loukkaantumistilanteen myötä.
– On haasteellista, kun emme ole pystyneet harjoittelemaan kunnolla ja pelaajia tippuu koko ajan pois. Emme pysty siihen kuitenkaan vaikuttamaan, joten katse eteenpäin, Mäkiaho tuumi.
Voitto antaa helsinkiläisille itseluottamusta tulevaan.
– Olimme tehokkaita tänään, mutta viimeisessä erässä vähän puolustuspeli sakkasi. Mutta otetaan tuo tehokkuus mukaan.
- Miesten MM-kisojen maalta ilmoitus – ei aio boikotoida Venäjää
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!