Lähde: NHL:ssä käväissyt maalivahti kiinnostaa Liiga-seuroja – nämä joukkueet mukana jahdissa
Ruotsalaismaalivahti Hugo Alnefelt, 24, kiinnostaa useita Liiga-seuroja, kertoo Expressen.
Expresseniä siteeraava Hockeynews.se uutisoi, että pääasiassa kolme suomalaisseuraa on parhaillaan Alnefeltin kintereillä. Mukana jahdissa ovat HIFK, Ilves ja Lukko.
Expressen kertoo myös, että niin ikään maalivahtimarkkinoilla oleva Kärpät ei ole erityisen kiinnostunut Alnefeltista, sillä oululaisseuran kerrotaan olevan Jussi Olkinuoran perässä.
Viime kaudella Alnefelt edusti SHL:ssä HV71:n joukkuetta. Hän pelasi 28 ottelua torjuntaprosentilla 90,0.
Ennen viime kautta Alnefelt vietti kolme kautta Pohjois-Amerikassa. Hän on Tampa Bay Lightningin 3. kierroksen varaus (#71) kesältä 2019 ja hän pääsi pelaamaan kaudella 2021-22 Tampassa yhden NHL-ottelun. AHL:ssä Alnefelt on pelannut 86 ottelua.
Alnefelt on edustanut Ruotsia nuorten maajoukkueissa. Hän on voittanut alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden sekä alle 20-vuotiaiden MM-pronssia.
Alnefeltin perässä olevista seuroista Lukko menetti hiljattain sairastuvalle Antti Raannan ja HIFK:lta loukkaantui Paavo Kohonen. Myös Kärppien Niklas Rubin loukkaantui ollen sivussa marraskuun maajoukkuetaukoon saakka.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jesse Puljujärvi ensimmäisistä NHL-vuosistaan HBO:lle: ”Olihan se hirveää”
- Antti Pennaselta ylisanoja Leijonat-taiturin superominaisuudelle: ”Poikkeuksellinen”
- Leijonille helpottava voitto! Viimeisen erän romahdus lähellä johtaa katastrofiin
- Kanada julkisti pelipaitansa olympialaisiin – yksi yksityiskohta sai täyslaidallisen faneilta
- Lähde: Liiga-seura värväsi puolustajan Ruotsista
- Lehti: Kultaleijonalle tarjottiin sopimusta – onko tässä ensi kauden seura?
- Leijonat teki muutoksia kokoonpanoonsa – näillä ketjuilla EHT:n Tshekki-peliin
- SaiPa: merkittävä sopimusuutinen julki!
- Tähtipuolustaja sivuun NHL-seurastaan – taustalla järkyttävä tilanne
- Sebastian Aho paljasti, mitä Liiga-joukkuetta seuraa eniten – eikä se ole Kärpät!
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
- IL: Kiekko-Espoo solmi huippusopimuksen!
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti
- Kaksi hyökkääjää lähtee Ilveksestä
- Kärpät-vahti vaihtaa maisemaa
- HIFK: Kaksi puolustajaa jättää seuran!
- HIFK:n maalivahtitilanteeseen ratkaisu!
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat