Tanskan tähti latasi suorat sanat MM-välierän jälkeen: ”Noloa”
TUKHOLMA. Tanskan sensaatiovoitto Kanadasta MM-kisojen puolivälierävaiheessa oli vain kaukainen muisto lauantaina, kun Tukholmaan matkustaneet juutit jäivät Sveitsin jyrän alle häviten illan välieräpelinsä murskaluvuin 0-7.
Joukkueen kärkipuolustajiin lukeutuva Phillip Bruggisser myönsi suoraan sen, minkä kaikki ottelun nähneet todistivat.
– Sveitsi on toki loistava joukkue, mutta onhan 7-0 vähän noloa. Olemme kuitenkin tulleet taistelemaan mitalista, ja aiomme laittaa kaiken peliin huomenna Ruotsia vastaan, puolustaja niputti pelin lopputuleman.
Jokereista tuttu hyökkääjä Nicklas Jensenin mukaan Tanska ei saanut Herningin kotihurmosta siirretyksi mukaansa Tukholmaan.
– Meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus käsissämme. Tämän päivän suorituksemme ei riittänyt mihinkään, Jensen latasi.
– Kukaan jääkiekkomaailmassa ei taatusti uskonut meidän pystyvän lyömään Kanadaa. Se vaatii tuhannen prosentin onnistumisen. En haluaisi sanoa, etteikö suorituksemme ollut siellä tällä kertaa, mutta tänään homma ei vaan klikannut niin kuin sen pitää silloin, jos haluamme kaataa isompia maita. Emme yksinkertaisesti olleet riittävän hyviä tänään, Jensen totesi.
Huomiseen pronssipeliin Tanska lähtee tavoittelemaan maan historian suurinta kiekkosaavutusta samalla, kun vastaan asettuvalle Ruotsille kyseessä on enemmän tai vähemmän pakkopulla. Jensen näkeekin tässä joukkueensa yllätyssauman.
– Ruotsi on taatusti pettyneempi kuin mitä me olemme. Onnen täytyy kuitenkin olla puolellamme. Meidän on parannettava selvästi tasoamme huomiseen mennessä, Jensen ennakoi sunnuntain pronssipeliä.
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat