Mestis-seura pelaajakaupoilla – haaviin Liigasta tuttu puolustaja sekä nuori maalivahti
Mestis-seura TUTO Hockey on tehnyt kaksi uutta pelaajahankintaa.
Seura tiedottaa Facebookissa, että se on solminut alkavan kauden kattavan sopimuksen puolustaja Henri Hietalan kanssa sekä kahden kuukauden pituisen sopimuksen maalivahti Jani Lampisen kanssa.
Hietala, 23, on pelannut SaiPan riveissä yhteensä 85 Liiga-ottelua tehoin 4+4. Viime kaudella hän pelasi joukkueessa 31 ottelua ilman pisteitä. Kesän ajan Hietala oli tryoutilla Sportin vahvuudessa, mutta testijakso ei johtanut sopimukseen.
– Nuori isokokoinen puolustaja, joka on pelannut Liigassa jo monta kautta. Vahvuudet puolustuspelaamisessa ja alivoimalla. Halu kehittyä kiekollisessa pelaamisessa ja meillä ei saa, vaan täytyy pelata kiekolla. Hyvä poika!, tiivistää päävalmentaja Jonne Virtanen.
Lampinen, 21, on edustanut viimeiset kolme kautta Kiekko-Espoota Mestiksessä. Viime kaudella hän pelasi runkosarjassa 23 ottelua torjuntaprosentilla 89,9 sekä pudotuspeleissä kolme ottelua torjuntaprosentin ollessa 86,0.
– Leevi Mäkelän loukkaantumisen vuoksi jouduimme reagoimaan ja etsimään väliaikaista ratkaisua. Jani oli heti valmiina innoissaan tulossa ja on päässyt hyvin sisään joukkueeseen. Jani on potentiaalinen maalivahti ja jo suhteellisen kokenut Mestiksessä. Tukee ja täydentää meidän maalivahtiosastoa hyvin, sanoo TUTOn maalivahtivalmentaja Kim Törnström.
Hietala ja Lampinen ovat molemmat TUTOn vahvuudessa jo tänään perjantaina, kun joukkue kohtaa harjoitusottelussa Jokerit.
LUE MYÖS
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”