Sport kiinnitti alaketjujen raatajansa: ”Sitoutunut joukkuepelaaja”
Sport on käyttänyt hyökkääjä Anton Stråkan sopimuksessa olleen option. Näin ollen Stråka jatkaa Sportin riveissä myös ensi kaudella.
Stråka, 25, pelaa parhaillaan Sportin riveissä ensimmäistä kauttaan. Hän on viimeistellyt kauden 30 otteluun tehopisteet 2+2. Stråka on viilettänyt tällä kaudella Sportin alaketjujen työmyyränä.
– Anton on sitoutunut joukkuepelaaja, joka laittaa itsensä likoon joka päivä. Hän on tärkeä palanen meidän alivoimapelissä, ja hän on ottanut askeleita hyvään suuntaan myös hyökkäyspelaamisen osalta. Hänen johtamansa 4.kenttä on ollut viime peleissä joukkueen parhaimmistoa, ja oma näkemykseni on, että hänen itseluottamuksensa ja pelirohkeutensa kasvaa peli peliltä. Hän on alkanut käyttämään kokoaan paremmin hyväksi ja liike jäällä on parantunut. Molemminpuolin vilpitön toive oli, että Antonin pelit jatkuvat Sportissa, joten en voi olla kuin iloinen että meillä on joukkueessa Antonin kaltainen persoona ja pelaaja ensi vuonnakin, kommentoi Sportin urheilujohtaja Herkko Koski seuran tiedotteessa.
Liiga-urallaan Stråka on pelannut kaikkiaan 164 runkosarjaottelua (16+11=27) sekä kaksi pudotuspeliä. Ennen tätä kautta hän oli pelannut koko Liiga-uransa ajan JYPissä.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat