IL: Liiga-pelaajat aikovat ottaa rajut keinot käyttöön
Pelaajayhdistys haluaa jatkossa olla päättämässä suomalaisen huippukiekon sarjajärjestelmästä, kertoo Iltalehti.
Liigan johto ilmoitti 12. lokakuuta, että keväästä 2025 alkaen järjestetään karsinnat Liigan viimeiseksi jääneen joukkueen ja Mestiksen voittajan välillä. Samalla päätettiin, että nousijajoukkueen tulee pulittaa liigaosakkeesta peräti 3,6-3,8 miljoonan euron suuruinen summa. Liigassa saa jatkossa olla korkeintaan 16 joukkuetta.
Iltalehti uutisoi torstaina, että Suomen Jääkiekkoilijat ry (SJRY) haluaa perustaa Liigan ja Jääkiekkoliiton kanssa kolmikantainen työryhmän, joka suunnittelisi muutokset Suomen sarjajärjestelmiin.
Järjestön tavoitteena on luoda Suomeen kaksi ammattilaissarjaa, sillä nykyinen Mestis ei nykypuitteilla sellainen ole.
Mallin ideana olisi tehdä ”A- ja B-liiga”, jossa ammattilaispelaajille olisi tarjolla enemmän työpaikkoja. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että ylemmän ja alemman sarjan yhteenlaskettu joukkuemäärä olisi 20. Ajankohtaa mahdolliselle muutokselle ei kuitenkaan vielä ole kerrottu.
Iltalehden tietojen mukaan SJRY on valmis tarkastelemaan nykyisen sarjajärjestelmän lainmukaisuutta Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV).
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa