Vau! CHL listasi sarjan kolme parasta pakkia – mukana kaksi Liiga-pelaajaa
CHL:n ollessa tauolla sarja on listannut verkkosivuillaan tämän kauden parhaita pelaajia. CHL listasi neljän ensimmäisen pelin TOP 3 -puolustajat. Kolmen parhaan joukkoon mahtui peräti kaksi Liiga-puolustajaa.
Ilveksen Les Lancaster oli yksi kolmesta esiin nostetusta pelaajasta. Hehkutus on enemmän kuin ansaittua, sillä jenkkipakki tykitti neljään CHL-otteluun tehot 5+1=6. Hän on lukemallaan koko sarjan maalipörssin ykköspaikalla.
Lukon Tarmo Reunanen mahtui myös kolmen kärkeen. Suomalaispakki oli aivan liekeissä ottelussa Aalborg Piratesia vastaan, kun hän piiskasi siniviivalta tehot 2+2=4. Neljässä ottelussa Reunanen on yhteensä kerännyt tehot 3+3=6.
Kolmas pelaaja listalla oli Red Bull Münichin veteraani Jonathon Blum. NHL:stäkin tuttu konkari on ollut tällä CHL-kaudella aivan pitelemätön. Neljään ensimmäiseen otteluun Blum keräsi huimat tehot 1+8=9, joilla hän johtaa koko sarjan pistepörssiä.
CHL jatkuu seuraavaksi lokakuussa. Jokaisella joukkueella on jäljellä kaksi peliä, joiden jälkeen kaikki pudotuspelijoukkueet ovat selvillä.
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!