Boston Bruinsin NHL-historian parhaaseen runkosarjaan viime kaudella johdattanut ja Vezina-palkinnon kesällä pokannut tähtimaalivahti Linus Ullmark on pyörinyt offseasonilla toistuvasti siirtohuhuissa varsinkin sen jälkeen, kun Bruinsille tuli tarve uudelle kärkisentterille Patrice Bergeronin ja David Krejcin ilmoitettua uransa päättymisestä.

Paikallisen 98.5 The Sports Hubin juontaja ja Bruinsin sisäpiiritoimittajiin lukeutuva Ty Anderson kertoo seuran saaneen potentiaalisen tarjouksen Ullmarkista. Siirron tiellä olisi tosin muitakin mutkia kuin pelkkä Bruinsin seurajohdon hyväksyntä.

– Muut seurat tiesivät Bruinsin tukalan palkkakattotilanteen, joten he olivat valmiita ottamaan tilanteesta kaiken hyödyn irti. Tästä esimerkkinä Taylor Hallin lähes ilmainen siirto vaihdossa pariin jämäpuolustajaan.

– Ullmarkilla puolestaan on sopimuksessaan siirron kieltävä pykälä, joka kattaa puolet liigan seuroista. Tietojeni mukaan markkinoilla oli yksi seura, joka oli valmis maksamaan Ullmarkista tämän markkina-arvoa vastaavan hinnan. Treidi ei kuitenkaan koskaan konkretisoitunut ja se olisi vaatinut myös maalivahdin oman hyväksynnän, Anderson kertoo.

Toimittajan mukaan Ullmark on silti todennäköisempi tulevaisuuden kauppakohde Bruinsin maalivahtikaksikosta. Seura ei Andersonin mukaan ole missään vaiheessa harkinnut nuoresta Jeremy Swaymanista luopumista.

– Mitä tulee Swaymaniin, niin hänestä kiersi huhu, jonka mukaan hän haluaisi siirron lähemmäs Alaskassa asuvia vanhempia. Swaymanin vanhemmat eivät kuitenkaan asu enää Alaskassa, joten tämä huhu on täyttä roskaa, Anderson paljastaa.

Mikäli Bruins päättäisi luopua Ullmarkissa, sen olisi saatava tilalle kärkitason keskushyökkääjä. Tällaisen löytymistä ainakaan ennen NHL-kauden alkua voitaneen pitää haastavana.