Lähde: KHL-huhut olivat liikaa – Suomesta tutut huippupelaajat ulos MM-joukkueesta!
Kari Jalosen luotsaama Tshekin jääkiekkomaajoukkue seurasi Suomen ja Ruotsin päätöstä jättää KHL:ssä pelaavat pelaajat ulos maajoukkuetoiminnasta.
Päätös koskee myös KHL:ään ensi kaudeksi siirtyviä pelaajia.
Tshekkisivusto iSport.cz uutisoi sunnuntaina, että Tshekin luottopuolustajat Lukas Klok ja David Sklenicka jätettiin ulos MM-leiriryhmästä vastikään ilmi tulleiden KHL-huhujen takia.
– Hänellä on henkilökohtaisia syitä, Jalonen oli tyytynyt vastaamaan MM-leirin alussa, kun paikallinen media kyseli erityisesti Ruotsissa huippukauden pelanneen Sklenickan puuttumista.
Molemmat tshekkipelaajat ovat tuttuja suomalaisyleisölle. Klok edusti Rauman Lukkoa vuosina 2019-21, kun taas Sklenicka nähtiin viime vuosina KHL-Jokereissa ja Kärpissä.
Tällä kaudella AHL-seura Tucson Roadrunnersia, SHL-seura Rögleä ja viimeisimpänä HC Luganoa edustanut Klok siirtyy iSportin tietojen mukaan KHL-seura Neftekhimikiin. Brynäs IF:n ykköspuolustaja Sklenicka on puolestaan tuleva Astanan pelaaja. Molempien miesten sopimukset julkistetaan virallisesti 1. toukokuuta.
Klok ja Sklenicka olisivat normaalitilanteessa Tshekin maajoukkueen avainpuolustajia. Kummatkin olivat Tshekin mukana Pekingin olympialaisissa. Sklenicka voitti MM-pronssia viime keväänä Tampereella.
– Nämä ovat jättimäisiä menetyksiä Tshekin maajoukkueelle. Muutama muukin Tshekin pelaaja oli saanut KHL:stä tarjouksia, mutta he päättivät olla menemättä Venäjälle. Siksi he ovatkin nyt mukana Jalosen joukkueessa, iSport.cz-sivuston kokenut toimittaja Pavel Barta kertoo.
Tshekin maajoukkueesta puuttui jo ennestään KHL:n parhaimmistoon lukeutuva hyökkääjä Dmitrij Jaskin sekä Pelicansista tutut pelaajat Rudolf Cerveny ja Libor Sulak.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä