Viime kaudella Liigassa Ilveksen joukkueessa nähty venäläisvahti Vadim Zherenko kertoi Sport-Expressin haastattelussa, että hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi Suomessa sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

21-vuotias Zherenko kertoi, että sodan alettua Ilves pyysi Zherenkoa poistamaan kypärästään Venäjän ja Suomen liput, jotka siihen oli maalattu.

– Se tilanne vaivasi minua. Lisäksi Suomessa oli helmi-maaliskuussa paljon mielenosoituksia, joissa heiluteltiin Ukrainan lippuja. Näimme niitä vaimoni kanssa ollessamme kävelyllä. Kauden lopussa juttelin Ilveksen urheilujohtajan kanssa ja sanoin, että en tuntenut oloani turvalliseksi, Zherenko sanoi.

Joukkuekaverit Ilveksessä kohtelivat kuitenkin Zherenkoa samaan tapaan kuin ennen sotaa. He antoivat myös tukea Zherenkolle.

– Joukkuetoverit eivät muuttaneet asennettaan ollenkaan, päinvastoin. He jopa tukivat minua, kun minun käskettiin poistaa liput kypärästä. Monet sanoivat, että tämä tilanne oli heillekin shokki. He eivät olleet lainkaan tyytyväisiä siihen, että minua käskettiin poistamaan liput. Asenne pysyi samana, ihmiset ymmärsivät tilanteen.

Zherenko kertoi viihtyneensä Suomessa muuten hyvin. Hän sanoi, että Tampere on kaunis ja sopivan kokoinen kaupunki ilman liikenneruuhkia. Zherenko siirtyi Ilvekseen alun perin 1+1-vuotisella sopimuksella keväällä 2021 ja hänen sopimustaan jatkettiin loppuvuodesta myöskin täksi kaudeksi. Hän teki viime keväänä kuitenkin sopimuksen Pohjois-Amerikkaan, nimittäin St. Louis Blues solmi hänen kanssaan kolmevuotisen tulokassopimuksen.

Viime keväänä Zherenko kuuli Ilveksen seurajohdolta, että joukkue etsii seuraavaksi kaudeksi kolmatta maalivahtia. Tämän seurauksena Zherenko alkoi etsiä uutta joukkuetta täksi kaudeksi.

– Ehkä minulle olisi voinut tulla ongelmia, koska olen Venäjän kansalainen. Kuka tietäisi, vaikka venäläisten pelaaminen Suomessa olisi kielletty kesken kauden. Siinä tilanteessa olisi ollut erittäin vaikeaa löytää itselleen uusi seura. Urheilujohtaja ei luvannut mitään konkreettista, joten otin yhteyttä agenttiini etsiäkseni uutta joukkuetta.

Tällä kaudella Zherenko on pelannut AHL:ssä Springfield Thunderbirdsissä 16 ottelua torjuntaprosentilla 92,3%. Viime kaudella hän pelasi Ilveksessä kaikkiaan 30 runkosarjaottelua (90,2%) sekä kaksi pudotuspeliä (88,2%).