Juuso Pärssinen hehkutti maaliaan – luotsi ei jättänyt kehumatta
Nashville Predatorsin Juuso Pärssisen NHL-ura alkoi viime yönä upeimmalla mahdollisella tavalla.
Hyökkääjä iski uransa ensimmäisessä pelissä ensimmäisen maalin NY Rangersin reppuun digitaalien näyttäessä aikaa 4.58. Pelaaja väänsi itsensä upeasti maalin eteen tekopaikalle upottaen kumilätkän sisään.
2-1-voittoon päättyneen pelin ykköstähti palasi matsin käänteisiin NHL:n nettisivujen haastattelussa.
– Se oli epätodellinen tunne ja unelmien täyttymys. En odottanut tekeväni maalia ensimmäisellä laukauksella. Mutta ottaisin tällaisen vastaan joka päivä, hyökkääjä hehkutti.
– Tärkeintä on voitto. Se oli valtava voitto.
Pärssinen esiintyi samassa, nimellisessä ykkösketjussa Filip Forsbergin ja Mikael Granlundin kanssa. Päävalmentaja John Hynes kehui suomalaisdebytanttia.
– Hän on erittäin johdonmukainen pelaaja. Hän on nopea ja vauhtia piisaa. Hänellä on voimaa ja kroppaa.
Hämeenlinnalainen on jääkiekkotilastoihin erikoistuneen Eliteprospects-nettisivuston mukaan 191-senttinen ja 96-kiloinen.
Isokokoinen hyökkääjä on pelannut tällä kaudella lisäksi AHL:ää Milwaukee Admiralsissa. Kauden kymmenen ottelua ovat tuoneet tehot 2+7=9.
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!