Huhhuh, mikä näyte: NHL-joukkueen ykkösvahti loukkaantui, paikkaaja nollasi kaikki Connor McDavidia myöten – fanien kaikki huudot eivät miellyttäneet
Colorado Avalanche tuntui jäävän NHL:n pudotuspelien kolmannella kierroksella pahaan rakoon, kun sen ykköstorjuja Darcy Kuemper loukkaantui. Ylävartalovamma piti pelaajan pois toisesta osasta Edmonton Oilersia vastaan sivussa.
Pahasta raosta ei lopulta ollut mitään valtakunnan tietoa, vaikka kauden aikana eniten pelannut Kuemper sivussa tyystin olikin. Kun Avs tyrmäsi öljypaidat numeroin 4-0, otti se ottelusarjassa jo toisen voittonsa.
Tuuraaja Pavel Francouz venyi 24 torjuntaan antaen kavereilleen, ja saaden samalla kenties parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan. Tshekkipelaaja täyttää tänään 3. kesäkuuta 32 vuotta.
– Tiesin ensimmäisistä sekunneista alkaen sen, että pelaajat auttaisivat minua paljon. Se teki minusta rauhallisemman, pelaaja iloitsi NY Postin mukaan.
Avuille on tietysti Oilersin kaltaista joukkuetta vastaan, kun kärkiniminä häärivät esimerkiksi Connor McDavid, Leon Draisaitl ja Evander Kane. Molari sai pelin tuoksinnassa ”Frankie! Frankie!” -kannustushuutoja.
– Kyseessä oli kokonaisvaltainen joukkuetyö. ”Go, Avs, Go!” tai ”Let’s go Avs!” -huudot olivat parempia, Kuemperin paikkaaja veisteli.
Coloradolla on nyt edessä eräänlainen positiivinen ongelma. Kuka on aloittava veskari, kun Kuemper tulee pelikuntoiseksi, päävalmentaja Jared Bednar?
– Katsotaan.
– Arvoimme tapahtumia ja keskustelemme sekä Darcyn että Frankien kanssa. Sitten teemme päätöksiä.
- Miesten MM-kisojen maalta ilmoitus – ei aio boikotoida Venäjää
- Norja ulos nuorten MM-kisoista – Venäjä tilalle
- Suomi kohtaa Ruotsin – tässä kentälliset isänpäivän klassikkoon
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
