Upea loppurynnistys! Iso-Britannia taisteli itsensä pisteille komean nousun päätteeksi
Norja ja Iso-Britannia kohtasivat MM-kisojen päiväottelussa sunnuntaina. Ottelu päättyi lopulta Norjan voittoon lukemin 4-3 voittomaalikilpailun päätteeksi.
Ottelu näytti menevän jo selkeästi Norjan nimiin, kun joukkue johti 50 peliminuutin jälkeen vielä 3-0. Joukkueen maalit iskivät Andreas Klavestad sekä kaksi kertaa viimeistellyt Mathis Olimb.
Iso-Britannia ei kuitenkaan vielä luovuttanut. Joukkue teki avausmaalinsa ajassa 52:51 ja rynnisti lopulta reiluun kolmeen minuuttiin ottelun jo tasoihin. Maalintekijöinä olivat Robert Dowd, Brett Perlini ja Mark Richardson.
Voittomaalikilpailussa Norjan ratkaisijoiksi nousivat Mathias Trettenes sekä Michael Haga. Brittien ainoa onnistuja oli Scott Conway, joten näin ollen Norja vei ottelusta lopulta kaksi pistettä, kun taas Iso-Britannialle jäi käteen yksi pinna. Molemmille pisteet olivat turnauksen ensimmäiset.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”