Täyttyvätkö kovat odotukset? Tshekkitähti siirtyy Liigaan: ”Siellä kaikki rakastavat jääkiekkoa”
Rauman Lukko on tehnyt jo aiemmin huhutun vahvistuksen puolustukseensa. Seura on solminut yksivuotisen sopimuksen Tomas Pavelkan kanssa.
Pavelka siirtyy ensimmäistä kertaa pelaamaan ammattilaisena ulkomaille. Viime kaudella hän nakutti Tshekin pääsarjassa 47 otteluun tehot 5+21=26.
Pavelka on puolestaan kuullut jo Raumasta paljon hyvää David Nemecekiltä, joka pelasi joukkueessa kaudella 2019-20.
– Olen aina odottanut tilaisuutta koittaa taitojani Suomen Liigassa. Odotan ensi kautta jo innolla, David on kertonut Lukosta ja Raumasta pelkkää hyvää: siellä kaikki rakastavat jääkiekkoa ja pelaajista sekä heidän läheisistään pidetään todella hyvää huolta, Pavelka sanoo.
– Tiedän, että Lukko on Liigan kärkijoukkueita ja että joukkueella on korkeat tavoitteet. CHL-pelit, joissa olen Liiga-joukkueita vastaan pelannut, ovat olleet aina korkeatasoisia.
Urheilujohtaja Kalle Sahlstedtilla on kovat odotukset Pavelkan osalle.
– Lyhyesti ja ytimekkäästi: Pavelka on hyvät kiekolliset taidot omaava pelaaja ja takuulla kova vahvistus meidän pakistoon. Uskon, että hänestä saadaan pelaaja, joka pystyy operoimaan paineen alla niin, että pystyy löytämään pieniäkin välejä ja antamaan oivaltavia syöttöjä meidän hyökkääjille. Kiekollista oveluutta saadaan varmasti häneltä peliin lisää, sillä Pavelka on hyvä oivaltamaan asioita, Sahlstedt arvioi.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat